Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kokoontumisrajoitusten takia katkolla ollut työttömien päiväkeskustoiminta päästään taas käynnistämään Pääskylahden seurakuntatalolla (Kaartilantie 62) 5. elokuuta alkaen. Päiväkeskus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9-13.
30.7.2020 10.02
Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi 16.6. kokouksessaan tilinpäätöksen vuodelta 2019 ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille tarkastellulta kaudelta.
16.6.2020 20.01
.
15.6.2020 10.16
Savonlinnan seurakunta keskittää lapsi-, nuoriso-, varhaisnuoriso-, erityisnuoriso- ja rippikoulutyön yhden viranhaltijan johdettavaksi. Kirkkoneuvosto hyväksyi 1.6. kokouksessaan esityksen, jonka myötä Juha Hakalasta tulee seurakunnan kasvatuksen työalajohtaja. Aikaisemmin Hakala on toiminut Savonlinnan seurakunnassa johtavana nuorisotyönohjaajana ja vastannut Punkaharjun alueen nuorisotyöstä vuodesta 2007 alkaen.
2.6.2020 10.36
12. kerran julistettava lomarauha välitetään tänä vuonna verkossa. Lomarauhan julistaminen Itä-Savo-lehden verkkosivuilla www.ita-savo.fi su 7.6.2020 klo 12.00
28.5.2020 09.52
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat tarkentaneet ohjetta jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallistujamäärästä. Jumalanpalveluksiin sekä kirkkotilassa tapahtuviin kirkollisiin toimituksiin – kuten vihkimiseen, kasteeseen ja siunaamiseen – voi 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 henkeä.
20.5.2020 12.04
15.5.2020 13.17
13.5.2020 14.00
Suomen ev.lut.kirkon piispat ohjeistivat seurakuntia 5.5. koronarajoitusten asteittaisesta purkamisesta. Savonlinnan seurakunnan toiminta jatkuu 1.6. alkaen seuraavasti >>
6.5.2020 11.43
Äitienpäivänä 10.5. seurakunta kiittää ja onnittelee äitejä ruusuilla. Koska yhteiset äitienpäiväjuhlat ja kukitukset jäävät tänä keväänä järjestämättä, ruusut tuodaan kirkkojen portaille noudettavaksi.
30.4.2020 07.47
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä