Uutislistaukseen

Rakkaus, rauha, rohkeus – Savonlinnan seurakunnan uusi strategia valmistui vuoden kestäneen työn tuloksena

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi 27.10. kokouksessaan uuden strategian vuosille 2021-25.

sydän_ja_viiva.jpg

Strategia linjaa toimintaa organisaation, talouden, henkilöstön, viestinnän sekä työtapojen ja toimintakulttuurin osalta ja pyrkii niitä kehittämällä ennakoimaan ja kohtaamaan seutumme ihmisten tarpeita ja toiveita tulevina vuosina. Uusi strategia kiteytyy arvoihin Rakkaus, rauha ja rohkeus.


Strategian suunnittelu käynnistyi valtuuston seminaarissa elokuussa 2019 ja sitä jatkettiin strategiatyöryhmässä lokakuusta 2019 alkaen. Ryhmässä olivat mukana kirkkoherra Sammeli Juntunen, talousjohtaja Heli Muhonen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Juho Tiainen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Anna-Liisa Uimonen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Poku Sihvonen sekä valtuutetut Pirjo Jäntti, Sari Nyrhinen ja Keijo Pesonen.
Strategiatyöryhmä sai työnsä valmiiksi elokuussa 2020, jonka jälkeen strategia on ollut lausuntokierroksella kappeliseurakunnissa, kirkkopiirissä ja työntekijöiden yt-toimikunnassa. Kirkkoneuvosto sai strategian käsittelyynsä lokakuun alussa ja päätti yksimielisesti esittää sitä valtuuston hyväksyttäväksi.


Toiminnan neljä strategista painopistettä


Seuraavan neljän vuoden aikana seurakunta tulee keskittymään neljään strategiseen painopistealueeseen, jota ovat 1. Nostamme sanoman esiin 2. Kohtaamme ihmisen, 3. Vastuutamme ja osallistamme seurakuntalaisia 4. Huolehdimme ympäristöstä

Toiminnan kokonaistavoitteena on vastata henkiseen ja hengelliseen etsitään tuomalla ihmisten elämään Jumalan todellisuus, lohdutus ja rakkaus. Seurakunnan toiminnassa ihminen saa merkityksellisyyden kokemuksia vastapainona yksilökeskeisten arvojen aiheuttamalle yksinäisyydelle ja elämästä syrjään jäämisen tunteelle. Seurakunta haluaa olla yhteisö, jossa vallitsee avoimuus ja lähimmäisen rakkaus ja jossa yhä useampi kokee, että kristillinen sanoma, sakramentit ja seurakuntayhteisö tuo heidät armollisen Jumalan yhteyteen. Seurakunta huolehtii myös ympäristöstä ja ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon Jumalan luomakunnan arvon ja varjelemisen.


Onnistuminen vaatii uudistumista


Painopistealueiden toteuttaminen vaatii uudistumista. Strategiassa otetaan kantaa myös henkilöstön määrään, talouden tasapainoon, viestinnän uusiin vaatimuksiin sekä työtapojen ja toimintakulttuurin uudistamiseen. Strategian rinnalla on valmistunut myös seurakunnan uusi kiinteistöstrategia, joka linjaa kiinteistömassan sopeuttamista ja kunnossapitoa strategiakaudella.


Seuraavaksi strategian painopistealueet siirretään käytännön toimintaan. Strategian jalkauttaminen työaloille on jo käynnissä ja jatkuu tiiviisti koko loppuvuoden.
 

Tutustu seurakunnan strategiaan vuosille 2021-2025 tästä (pdf) >>Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Tutustu seurakunnan kiinteistöstrategiaan vuosille 2021-2025 tästä (pdf) >>Linkki avautuu uudessa välilehdessä

2020-10-28 11:55:00.0