Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Taloudellisen avun antamisessa Sulkavan kappeliseurakunta noudattaa kirkon diakoniatyön taloudellisen avustamisen periaatteita. Apua annetaan erityisesti heille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta (Kirkkojärjestyksen 4. luku 3 §).
Vastuu kansalaisten perustoimeentulosta kuuluu lakisääteisesti yhteiskunnalle. Diakonia-avustus ei voi korvata tuota vastuuta. Siksi on tarpeen tarkistaa, onko apua hakeva saanut hänelle kuuluvat etuudet. Talousongelmissa kannattaa ottaa ensin yhteyttä Kelaan, kunnan peruspalvelutoimistoon tai velkaneuvojaan. Jos avun tarvitsija ei ole saanut hänelle lain mukaan kuuluvaa etuutta, häntä autetaan sen hankkimisessa.
Diakoniatyöntekijä on vaitiolovelvollinen ja siksi asioista voi puhua avoimen rehellisesti. Avustusprosessissa selvitetään asiakkaan taloustilanne sekä tilanteeseen johtaneet syyt. Ihmisen yksilöllinen tilanne on kaiken diakonisen avustamisen perusta.
Taloudellinen avustaminen on pääsääntöisesti kertaluonteista kriisiapua, mutta muu tukeminen on tarvittaessa pitkäaikaista. Seurakunnan taloudelliset avustukset ovat pääosin osto-osoituksia paikallisiin ruokakauppoihin, joskus aineellista avustamista. Avustusta ei anneta suorana rahasuorituksena hakijalle. Ruokapankin apu on tarkoitettu välitöntä aineellista apua tarvitsevalle yksityishenkilölle tai perheelle. Avustusta voivat saada ne kotitaloudet, työttömät, ylivelkaantuneet ja eläkeläiset, joiden toimeentuloon on tullut muutos sairauden tai muun elämän kriisin yhteydessä.
Osto-osoitukset myönnetään diakoniatyölle vuosittain myönnetyn määrärahan turvin. Tarvittaessa suurempaa avustusta, voidaan kääntyä hiippakunnan tai Kirkon diakoniarahaston puoleen.
Seurakunnan diakoniatyö järjestää kevät- ja syyskaudella kaikille avoimen yhteisöruokailun seurakuntatalolla joka toinen viikko (katso tarkemmat ajankohdat kirkollisista ilmoituksista).
Talous- ja velkaneuvonta siirtyi oikeusapu- ja edunvalvontapiireille 1.1.2019. Itä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin alueella talous- ja velkaneuvontaa tarjoavat Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan oikeusaputoimistot. Etelä-Savon oikeusaputoimistoLinkki avautuu uudessa välilehdessä (linkki avautuu uudelle välilehdelle) sijaitee osoitteessa Tottinkatu 9, 57130 Savonlinna.
Oikeusavun ja talous- ja velkaneuvonnan ajanvaraukset sovitaan puhelimitse:
Oikeusapu, puh. 029 566 0390 (sähköposti: etela-savo.oikapu@oikeus.fi)
Talous- ja velkaneuvonta, puh. 029 566 0345 ( sähköposti: etela-savo.velkaneuvonta@oikeus.fi)
Seurakunnan antaman taloudellisen avustuksen edellytyksenä on aina henkilökohtainen käynti diakoniatoimistossa tai diakoniatyöntekijän kotikäynti. Asiakkaalla on oltava avustuksen myöntämistä varten tarvittavat tiedot tuloista (esim. toimeentulotukipäätös, palkkakuitti, ammattiliiton tai KELA:n päätös, eläketiedot) ja menoista (tiedot asumismenoista, lainoista ja niiden lyhennyseristä jne.) Tositteet on esittettävä pyydettäessä avustuksen myöntäjälle.
Ruoka-avustukset ovat tarkoitettu käytettäväksi avunsaajan omassa taloudessa/ perheessä. Hygieniatuotteet ja lasten vaipat kuuluvat ruokatarvikkeiden lisäksi osto-oikeutettuihin tuotteisiin. Ostokorttia ei voi käyttää eläinten ruoan, lehtien, energiajuomien, oluen, tupakka- tai alkoholituotteiden, Veikkauksen tuotteiden tai kotitalousvälineistön ostoon. Tuotteiden lahjoittaminen ja myyminen on kiellettyä. Avustukset voidaan evätä tilapäisesti tai kokonaan niiltä henkilöiltä tai perheiltä, joiden on todettu käyttävän saamaansa apua väärin. Avustusta ei myönnetä päihtyneelle tai muutoin sopimattomasti käyttäytyvälle henkilölle.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä