Koululaisten iltapäivätoiminta

1.-2.-luokkalaisten iltapäivätoiminta

Iltapäivätoiminta tarjoaa pienelle koululaiselle valvotun iltapäivän turvallisessa paikassa, niille koulun jälkeisille tunneille, jotka lapsi muuten joutuisi olemaan yksin kotona.

Seurakunnan iltapäivätoiminta kuuluvat valtion tukemaan iltapäivätoiminnan piiriin. Toimintaa Savonlinnassa koordinoi kaupungin sivistysvirasto. 

Ilmoittautuminen iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi syksy 2019 - kevät 2020 on päättynyt tammikuussa 2019! Jos jostain syystä et vielä ole ilmoittanut lastasi iltapäivätoimintaan, täytäthän ilmoittautumisen välittömästi! Kaupungin iltapäivätoiminnan sivut löydät täältä.

Mitä iltapäivätoiminta on?

Seurakunnan iltapäivätoiminnan perusteena on kristillinen ihmiskäsitys ja arvopohja, perhelähtöinen työote ja kasvatuskumppanuus. Toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavat seurakunnan lastenohjaajat.

Mitä toiminta sisältää?

Iltapäivällä on mahdollisuus läksyjen tekoon, liikuntaan, ulkoiluun, leikkiin, lepoon ja askarteluun. Päiviin kuuluu myös hiljentymisen hetkiä. Joskus tehdään pieniä retkiä, joista ilmoitetaan erikseen. Lapset saavat toiminnassa joka päivä välipalan. Välipala sisältää leivän, leivänpäällysteen ja juoman. Lisäksi tarjolla on esim. kiisseliä, rahkaa, pannukakkua, hedelmiä, marjoja, vihanneksia. Erityisruokavalioista pyydetään ilmoittamaan lastenohjaajille.

Päiväjärjestys: (aikataulu muotoutuu ryhmässä olevien lasten lukujärjestyksen mukaan)
12.00–13.00 Nimenhuuto, ulkoilua, vapaata tai ohjattua tekemistä
13.00–13.30 Välipala
13.30–14.00 Läksyt (lukuläksy ja läksyjen tarkistaminen ovat aina huoltajien vastuulla)
14.00–15.30 Omia leikkejä, pelejä, askartelua ja ohjattua toimintaa
15.30–16.30 Ulkoilua

Toimintapaikat

Iltapäivätoimintamme toimintapaikat yhteistietoineen löytyvät tältä sivulta.

Toimintamaksu

Toimintamaksu määräytyy osallistumispäivien lukumäärän mukaan. Toimintamaksu on 100 e/kk (päiviä 11 tai enemmän) tai 50 e/kk (päiviä 1-10). Elokuun toimintamaksu on kaikilta 50,00 euroa. Huoltajien valitsema maksuluokka on sitova koko lukukauden ajan. Toimintamaksujen maksuvelvoite alkaa heti lukuvuoden alusta alkaen.

Maksuvapautusta voi anoa seurakunnan diakoniatoimistosta. Kaavakkeita saa ohjaajilta tai lapsityöntoimistosta (Kirkkokatu 17).
 

Vakuutus

Seurakunta on vakuuttanut kaikki ip-toiminnassa mukana olevat lapset toiminnan aikana ja kotimatkalla.

Toiminnasta poisjääminen

Lapsen irtisanoutuminen iltapäivätoiminnasta tulee tehdä edellisen kuukauden 15. päivään mennessä. Irtisanomisen voi tehdä toimintapisteistä saatavalla paperisella kaavakkeella tai sähköisellä lomakkeella, klikkaa tästä. Toivomme kuitenkin, että lapsenne viihtyisi kanssamme kevääseen asti. Lapselle on tärkeää, että hänen kanssaan koulun jälkeen on joku turvallinen ihminen ja kavereita.

Sairasta lasta ei saa tuoda kouluun eikä iltapäivätoimintaan.

Varustus

Ulkoilemme iltapäivätoiminnassa säällä kuin säällä. Varatkaa lapsellenne mukaan reppuun aina riittävästi säänmukaista, lämmintä ja kuivaa vaatetta! Lasten jalkineisiin, vaatteisiin ja reppuihin tulee laittaa lapsen nimi. Ip-toiminnassa lapsella on hyvä olla myös sisätossut.

Lomat

Toimintaa on kaikkina koulupäivinä klo 12.00-16.30. Syys-, joulu-, talvi- ja pääsiäislomat ovat samaan aikaan koulujen kanssa. Muutoksista ilmoitetaan erikseen.

Yhteistyö kotien kanssa

Toiminnalla tuetaan kodin, koulun ja seurakunnan kasvatustavoitteita. Iltapäivätoiminnassa teemme kodin apuna kasvatustyötä. Lapsi saattaa tuoda kotiin toiminnassa virinneitä kysymyksiä ja haluaa keskustella niistä. Lastenohjaajat keskustelevat mielellään toimintaan ja kasvatukseen liittyvistä asioista. Diakoniatyöntekijä Leila Mäkitalo tukee tarvittaessa perheitä erilaisissa tilanteissa, p. 044-7768055.

Kutsumme teitä vanhempain- tai perheiltoihin ja juhliin, joita järjestämme muutamia vuodessa. Niistä tiedotamme erikseen lapsen mukana annettavalla kutsulla.

Vastuuhenkilöt

Lapsityötä johtaa ja valvoo kirkkoherra ja kirkkoneuvosto. Seurakunnan iltapäivätoiminnasta vastaa johtava lastenohjaaja Jaana Pesonen.

Johtava lastenohjaaja (lastenohjaajien esimies)
Savonlinnan seurakunta
Lapsityöntoimisto, Kirkkokatu 17
57100 Savonlinna

Johtava lastenohjaaja on seurakunnan lastenohjaajien esimies ja hän vastaa koko seurakunnan alueen lapsityöstä. Lapsityön säännölliseen toimintaan kuulu mm. päiväkerhot, perhekerhot, pyhäkoulut ja koululaisten iltapäivätoiminta. EI TAVOITETTAVISSA puhelimitse eikä toimistolta MA ja TI iltapäivinä.

Toimistosihteeri
Savonlinnan seurakunta
Lapsityöntoimisto, Kirkkokatu 17
57100 Savonlinna

Lapsityön toimistossa MA, KE, TO, PE klo 9-15. Tiedotustoimistossa TI klo 9-15.