Japani, Internet-työ

Internet on tuonut mukanaan mahdollisuuden tavoittaa laajasti japanilaisia ei-kristittyjä. Sley kääntää ja toimittaa internettiin japaninkielistä kristillistä aineistoa. Netin uskonnollisilla palstoilla on mahdollisuus osallistua keskusteluihin kristillisestä näkökulmasta. Kirkkojen kotisivut ovat monille ensikosketus kristinuskoon ja madaltavat kynnystä hakeutua kirkon tilaisuuksiin

Inkerin kirkko, Venäjä

Lähetysseura edistää Venäjällä Inkerin kirkon työntekijöiden koulutusta ja seurakuntien taloudellisen itsenäisyyden kehittämistä. Lähetysseura tukee esimerkiksi Kelton teologista instituuttia, joka kouluttaa pappeja ja muita kirkon työntekijöitä. Tärkeä tuen kohde on myös Keski-Venäjällä sijaitseva Uralin rovastikunta. Rovastikunnan alueella asuu paljon ihmisiä, joilla ei ole kosketusta

 

Taiwan, huumevieroituskeskus

Armon majatalo on kirkon yhteyteen perustettu huumevieroituskeskus. Lähetysseura tukee sen toimintaa ja yhteistyötä Hongkongin Ling Oin kuntoutuskeskuksen ja manner-Kiinan Yunnanin maakunnassa toimivien uusien kristillisten kuntoutuskeskusten kanssa.

Hsinchun luterilainen seminaari, Taiwan

Kristilliset kirkot ja lähetysjärjestöt saavat toimia Taiwanissa vapaasti, ja valtio arvostaa niiden työtä. Taiwanin luterilainen kirkko on taloudellisesti itsenäinen, mutta Lähetysseura tukee kirkon erityishankkeita ja työntekijöiden koulutusta. Hsinchun luterilainen seminaari (CLS) on tärkeä teologinen oppilaitos kiinalaisella alueella. Lähetysseura tukee taloudellisesti seminaaria, sen julkaisutoimintaa sekä teologisten teosten kääntämistä kiinaksi.

Kummilapset Kiinassa

Lähetysseura tukee diakoniatyön kehittämistä Kiinan kristillisen neuvoston kautta. Amity Foundation on Kiinan vaikuttavimpia sosiaali- ja diakoniatyön pioneereja, jonka kanssa Lähetysseura tekee yhteistyötä erityisesti lasten parissa. Lähetysseura tukee kuurojen lasten inklusiivisen ja erityisopetuksen vahvistamisen hanketta Zhejiangin alueella. Hunanissa tuetaan haavoittuvien ja vähäosaisten perheiden lapsia, sekä ”taakse jätettyjä” lapsia. Taakse jätetyiksi lapsiksi kutsutaan heitä, joiden vanhemmat ovat muuttaneet kaupunkiin työn perässä, ja lapset ovat jääneet köyhälle maaseudulle isovanhempien tai muiden sukulaisten hoidettavaksi.

Raamattu suomen suvulle -hanke

Venäjällä asuu noin 2,7 miljoonaa kielisukulaistamme. Raamattu Suomen Suvulle -hankkeen tavoitteena on kääntää Raamattu tai jokin sen osa Venäjän federaatiossa käytettävälle suomensukuiselle vähemmistökielelle tai sellaisen päämurteelle. Raamattu Suomen Suvulle -hankkeen kansat elävät vähemmistökansoina Venäjän alueella. Käännökset tukevat vähemmistökielten vaalimista.

Namibian lapsityö

Pääkaupungissa Windhoekissa Lähetysseura tukee oppilaitostyötä, joka auttaa nuoria heidän siirtyessään kotoa opiskelemaan pääkaupunkiin.

Lähetysseura vahvistaa tyttöjen ja nuorten naisten itsetuntoa erilaisten aktiviteettien ja koulutusten myötä yhteistyössä pohjoisen alueen tyttöpartiojärjestön kanssa. Partiojärjestön jäsenet tulevat erilaisista sosiaalisista taustoista ja mukana on myös syrjäytymisvaarassa olevia. Etenkin vammaiset ja maaseutupaikkakunnilla asuvat nuoret ovat hyvin haavoittuvassa asemassa

Ebenezer vanhainkoti, Israel

Ebenezer-vanhainkoti toimii Haifassa. Sitä ylläpitää israelilainen kansalaisjärjestö. Vanhainkoti palvelee kristittyjä ja erityisesti messiaanisia juutalaisia. Kylväjä tukee kodin toimintaa kanavoimalla suomalaisten kummien ja kodin ystävien taloudellisen tuen.

Thaimaan srk-työ

Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on kasvava, mutta sen taloudelliset resurssit ovat pienet. Lähetysseura tukee kirkon seurakuntatyötä vahvistamalla sen taloudellista ja hallinnollista itsenäisyyttä. Lähetysseura kouluttaa kirkon työntekijöitä ja tukee kirkon teologista seminaaria Bangkokissa. Lähetysseura tukee myös muulla tavoin seurakuntatyötä vähemmistökansojen keskuudessa, muun muassa musiikkityötä kehittämällä. Lähetysseura on mukana myös kehittämässä kirkon diakoniatyötä. Osa kirkon diakoniatyötä ovat myös vähävaraisten lasten koulunkäynnin tukeminen kummityöllä sekä yksinäisille äideille suojapaikan tarjoava ensikoti Armonkoti.

Veneuzuelan tukiopetusryhmät

Lähetysseuran kummityö tukee Venezuelassa Valencian seurakunnan perhe-, lapsi- ja varhaisnuorisotyötä. Lasten ja nuorten turvakoti Casa Hogar tarjoaa lapsille kodinomaista turvaa sekä auttaa heitä suorittamaan koulunsa loppuun ja saamaan ammatin. Vuonna 2000 seurakunta avasi San Blasin köyhän asuinalueen laidalle toimipisteen, joka auttaa yhteisön naisia ja heidän lähipiiriään. Tässä Ystävyyden talossa toimii myös esikoulu. Iltapäivisin toimipisteessä kokoontuu kirkon tukiopetusryhmiä kouluikäisille lapsille.

Medialähetys Sanansaattajat:

Kielemme ja kumppanimme Intiassa

Maailmassa joka kuudes ihminen on intialainen. Intia on vastakohtaisuuksien maa; osa intialaisista asuu äärimmäisessä köyhyydessä maaseudulla, osa palatseissa. Media tavoittaa heidät kaikki! Kerromme intialaisille, joiden ihmisarvo on viety, että Jumala rakastaa heitä ja että jokaisen elämällä on tarkoitus. Monet kuulijat ovat kertoneet löytäneensä ohjelmien kautta yhteyden Luojaan ja sen myötä saaneensa takaisin ihmisarvon ja ilon. Intian maaseudun kylissä ei aina ole sähköä eikä puhelin- tai kännykkäverkkoa. Siksi maaseudun asukkaat kuuntelevat radion lyhytaaltolähetyksiä.Sansa tukee ohjelmia näillä Intian vähemmistökielillä mm. mundari.

SAT7

-Internetiin alueella pääsee vain noin kolmannes, mutta televisio on lähes kaikissa talouksissa. SAT-7 on kristillinen satelliittitelevisio, jonka ohjelmat tavoittavat arabian-, farsin- ja turkinkielisinä yli 20 miljoonaa katsojaa Lähi-idässä aina Iraniin ja Afganistaniin asti, Pohjois-Afrikan maihin sekä Turkkiin.

Kroatian ev.lut kirkon radiotyö, Medialähetys Sanansaattajat:

Päämääränä välittää evankeliumin viestiä koko Kroatian alueelle viikoittaisten radio- ja televisio-ohjelmien ja niiden uusintojen avulla; tavoittaa sekä jouskovia, jotka saavat uskon vahvistusta, että uskosta osattomia etsijöitä.Samalla kirkko tekee itsensä näkyväksi ja tieto seurakuntien olemassaolosta leviää.

Senegal, koulutyön hanke

Lähetysseura toimii esimerkiksi äidinkielen opetuksen aseman vahvistamiseksi esikouluopetuksen ja aikuisten lukutaito-opetuksen kautta. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja opiskelua tuetaan, jotta erityisesti vammaiset lapset pääsevät koulutielle.

Senegalin luterilaisen kirkon koulutyön hanke: Kummihankkeen piiriin kuuluu noin 300 lasta, joille halutaan antaa mahdollisuus koulutukseen ja tulevaisuuteen. Lapset tulevat enimmäkseen maaseudun köyhistä, suurista perheistä.