-
Kirkon keskusteluavun päivystäjät ovat sinua varten myös joulun aikaan
Jouluun voi liittyä monenlaisia ahdistaviakin odotuksia tai vaikeita muistoja. Jouluna myös yksinäisyyden tunne voi lisääntyä. Usein auttaa, kun joku kuuntelee.20.12.2019 08.56
-
Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2020
10.12.2019 19.54
-
Savonlinnalaisten kuorojen yhteinen joulukonsertti Tuomiokirkossa 11.12. klo 18.30
Tänä jouluna mukana on ennätysmäärä kuoroja ja esiintyjien ikähaitari on melkoinen: 3-vuotiaasta yli 90-vuotiaaseen.3.12.2019 15.01
-
Savonlinnan tuomiokirkon lauluyhtye esittää Bachin jouluoratorion Savonlinnassa ja Imatralla
27.11.2019 13.13
-
Seurakunnan kassanhoitajan virkaan valittiin Pia Värtinen
27.11.2019 08.41
-
Hautainhoitomaksut pysyvät ennallaan vuonna 2020
27.11.2019 08.22
-
Seurakunnan perimät maksut ja tilojen vuokrat pysyvät ennallaan vuonna 2020
27.11.2019 08.03
-
Kauneimmat joululaulut 2019
Kauneimmat Joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä yhteensä tuhansia laulutilaisuuksia, joita varten Suomen Lähetysseura on painattanut 800 000 lauluvihkosta. Tilaisuuksissa kerätään jo tuttuun tapaan kolehti kehitysmaiden lapsille. Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimii tänä vuonna Katri Helena.22.11.2019 08.57
-
Kummikirkko Savonlinnan Tuomiokirkossa sunnuntaina 17.11. klo 10
Kaiken ikäisille kummeille ja kummilapsille omistettu Kummikirkko kutsuu messuun yhdessä kummin kanssa. Messun jälkeen on mahdollisuus maksuttomaan valokuvaukseen.6.11.2019 09.38
-
Lapset valtaavat kirkot eri puolilla Suomea
30.10.2019 09.10