Seurakuntamme kanttoreiden säveltämä messu kuullaan ensimmäistä kertaa toukokuun alussa tuomiokirkossa

24.4.2019 12.46

42161603_1726627727436576_8562001739614519296_o_S.jpg Kuvassa Sauli Rissanen, Maria Padatsu, Minna Raassina, Katariina Kokkonen, Mika Siekkinen ja Minna Malinen.

Savonlinnan seurakunnan kanttorit ja kirkkomuusikot ovat yhdessä säveltäneet ehtoollismessun, joka tullaan tuntemaan nimellä ”Ommiin kanttorihen parempi messu”. Savonlinnan seurakunnan ikiomaa messua vietetään ensimmäistä kertaa tuomiokirkossa toukokuun 5. päivänä klo 10. Kanttoreiden kanssa messua on toteuttamassa seurakunnan aikuiskuoroista koottu suurkuoro sekä Lapsikuoro Loiske.

Paikallisten messujen luomisella on evankelis-luterilaisessa kirkossa pitkät perinteet. Eri teemojen ja tilaisuuksien ympärille rakennettuja messuja on toteutettu seurakunnissa jo vuosikymmenien ajan. Savonlinnan rikkaaseen ja runsaaseen musiikkiperintöön sopii loistavasti, että oma paikallinen messumme perustuu juuri paikalliseen kirkkomusiikkiosaamiseen.

Idea omasta messusta syntyi reilu vuosi sitten. ”Me kaikki sävellämme runsaasti. Virsikirjan liiteosasta löytyy runomuotoiset messun osat, joihin voidaan seurakunnissa laatia sävelmät vapaasti. Ajattelin, että kukin kanttori voisi säveltää yhden osan”, kertoo kanttori Katariina Kokkonen. Messuun ovat säveltäneet musiikkia johtava kanttori Minna Raassina, Enonkosken kirkkomuusikko Mika Siekkinen, Kerimäen kanttori Maria Padatsu, Rantasalmen kanttori Sauli Rissanen sekä tuomiokirkkoseurakunnan kanttorit Katariina Kokkonen ja Minna Malinen. ”Messu on koko seurakuntamme yhteinen hanke ja kutsummekin tuomiokirkkoon messuvieraita koko laajalta alueeltamme, niin kappeleista, kirkkopiiristä kuin kaupungista. Messua tullaan jatkossa esittämään muissakin seurakuntamme kirkoissa aina sopivan tilaisuuden tullen”, Kokkonen kertoo.

 

Ommiin kanttorihen parempi messu Savonlinnan tuomiokirkossa su 5.5. klo 10

Messun musiikin ovat säveltäneet seurakuntamme kanttorit ja kirkkomuusikot. Messua toteuttamassa Savonlinna-Säämingin Kirkkokuoro, Kirkkokuoron Seniorit ja Kerimäen Kirkkokuoro johtajanaan Katariina Kokkonen sekä Lapsikuoro Loiske johtajanaan Maria Padatsu. Kuorolaisia Enonkoskelta seurakuntalaulun tukena. Urut, Minna Raassina. Oboe, Minna Malinen. Piano, Mika Siekkinen. Liturgina Tero Tyni, avustava pappi Leena Paintola.

« Uutislistaukseen