Tue lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla

25.1.2019 14.57

Yhteisvastuu 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.  60 % tuotosta ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun, 20 % Kirkon diakoniarahaston kautta myönnettävään taloudelliseen apuun hädässä oleville Suomessa ja 20 % paikallisseurakuntien tekemään avustustyöhön.  

Kotimaassa

Köyhien lasten määrä Suomessa on kasvussa. Noin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä, mikä tarkoittaa noin 120 000 lasta (Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2017, ennakkotiedot, tietokantataulukot). Monien nuorten kohdalla unelmien ammatti on vaarassa jäädä haaveeksi, jos perheellä ei ole varaa maksaa opinnoista aiheutuvia kustannuksia. Esimerkiksi Nuorisobarometrin 2017 mukaan 17 % tutkimukseen vastanneista kertoo joutuneensa karsimaan opiskeluvaihtoehtojaan rahanpuutteen vuoksi, 14 % valitsemaan koulutuspaikan taloudellisin perustein ja 11 % viivyttämään valmistumistaan. Koulutuksen keskeyttäneistä 10 % katsoo rahanpuutteen vaikuttaneen erittäin tai melko paljon keskeyttämiseen.

Kirkon diakoniarahasto tukee yhteisvastuuvaroin vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua mm. avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa. Lisäksi tuetaan taloudellisesti eri syistä vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Keräysvaroja käytetään myös monipuoliseen avustustyöhön paikallisseurakuntien kautta.

 

Ulkomailla

Maailman pahimmilla katastrofialueilla monet lapset ja nuoret ovat menettäneet lähes kaiken tutun ja turvallisen, kun he ovat joutuneet pakenemaan luonnonkatastrofeja ja konflikteja. Tulevaisuus näyttää toivottomalta ja oma merkitys maailmassa on usvan peitossa, kun koulunkäynti keskeytyy. Myös muuttuneet ilmasto-olosuhteet vaikeuttavat ruoantuotantoa, karjanhoitoa sekä lasten ja nuorten koulunkäyntiä, kun perheet joutuvat muuttamaan veden ja tuoreen laidunmaan perässä. Koulutus mahdollistaa uusia toimeentulomahdollisuuksia haastavissa olosuhteissa.

Ulkomailla autetaan katastrofeissa ja konflikteissa pahiten kärsineitä ihmisiä, tänä vuonna erityisesti nuoria. Keräysvaroin tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta takaisin kouluun, jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita sekä autetaan koulumaksuissa. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Lahjoita verkossa

Yhteisvastuukeräykseen voi lahjoittaa tästä linkistä. Seurakunnan yv-keräyksen tuotosta 20% käytetään seurakunnan diakoniatyön kautta oman alueemme lasten ja nuorten tukemiseen.

Yhteisvastuutapahtumia seurakunnassamme

Enonkoski

ti 5.2.2019 klo 14 Yv-startti virastolla

ti 5.3. klo 11 Yv-hernerokka srk-talolla  klo 11. Lounas 8e (sis keitto, leivät, juoman ja kahvit). 

Kerimäki

su 3.2.  klo 11.15 Yv-infoa Tankkauspaikka-lounaalla Kerimäen seurakuntakodilla

su 3.3. Perhemessu talvikirkossa klo 10. Laskiaistapahtuma kirkonmäellä ja seurakuntakodilla klo 11-13.

ti 5.3. klo 11-12 Yv-myyjäiset  ja puffetti srk-kodilla. Hernerokkaa ja laskiaispullia.

ke 6.3. klo 18 Tuhkakeskiviikon iltakirkko yv-keräyksen merkeissä, kolehti yv-keräykselle

Lipaskeräykset Kerimäen S-marketin ja K-market Sairasen edessä pe 8.2. klo 14-18 ja la 16.3. klo 10-14

Punkaharju

su 3.2.klo 9.30 alkaen Brunssimessu Yv:n hyväksi srk-talolla. Brunssimessun jälkeen listojen jakotilaisuus kerääjille.

ma 4.2 klo 11 Hernerokkamyyjäiset srk-talolla. 5€ litraomiin astioihin niin kauan kuin rokkaa riittää.

to 28.2. klo 10-15 Talvitapahtuma Kesäkodilla. Ulkoilua ja makkaranpaistoa. Pakkasraja -20.

su 31.3. Klo 14   Yhteisvastuukonsertti srk-talolla. Ohjelma 10€ henkilö, sis.kahvin. Tuomas-kvartetti, Puruveden Pelimannit, Punkaharjun Naislaulajat -ja Mieskuoro sekä Kari Pykäläinen ja Henrik Koponen.

Yhteisvastuukerääjät lähtevät liikkeelle su 3.2.

Rantasalmi

su 3.2 klo 10 Yhteisvastuun kirkkopyhä: Aikamiehet 10 v. ja Suvi Virtasen tulosaarna. Kirkkokahvit.

ke 13.2 klo 14 Siionin virsiä Yhteisvastuun hyväksi Kirkkorinteen kahviossa. Laulattajana Olli.

pe 8.2 klo 13 Lipaskeräys S-marketissa.

pe 15.2 klo 11 Lipaskeräys K-market Hummerissa

ti 26.2 klo 13 Sananjalan Yhteisvastuu-seurat Kirkkorinteen kahviossa.

to 21.03 klo 11 Yhteisvastuun hernerokkaa S-marketin kulmalla. Omiin astioihin ostettuna hinta 7 euroa/litra.

pe 1.3 klo 11 Yhteisvastuun lipaskeräys K-market Hummerissa.

Savonlinna

Ma 28.1. klo 17.30 Yv-info srk-keskus pikkusali ja kahvio. Yhteisvastuukeräys alkaa 3.2. Tietoa tämän vuoden keräyskohteesta, yv-materiaalin jako. Uusia kerääjiä tarvitaan!

Lipaskeräykset Citymarketissa ma 4.2. ja ma 11.2. sekä Prismassa pe 8.2. ja ti 19.2.

la 4.5. Kolikon ja kortin päivä Säämingin seurakuntatalolla ja Kirkkopuiston kentällä

Savonranta

su 3.2 srk-kodilla listoja ja vapaaehtoinen kahvimaksu yv hyväksi

su 24.3 Marianpäivän kalalounas srk-kodilla yv-hyväksi

« Uutislistaukseen