Ystäväpalvelu 50 vuotta: "Jokainen tarvitsee edes yhden ystävän."

26.10.2017 09.30

Ystäväpalvelun 50-vuotisjuhlaa vietetään la 28.10. klo 13 Seurakuntakeskusessa. Juhlaa odotellessa voi lukea diakonissa Anja Turusen muistoja ystävätoiminnasta 70-luvulla.

 Diakonissa Anja Turusen elämäntyönä on ollut ystävyys. Hän tottui jo lapsena auttamaan pienempiä sisaruksiaan 11-lapsisessa suurperheessä. Aina oli joku, jota piti lohduttaa tai nostaa ylös. Aikuisena hänen ammattityökseen tuli seurakuntasisaren laaja kenttä ensin Pohjois-Savossa ja sitten Savonlinnan seurakunnassa. Savonlinnassa virkavuosia tuli 22,5, mutta vielä eläkkeelle jäätyään hän piti Haka-alueella ystäväntupaa  toisten vapaaehtoisten kanssa 20 vuotta. Anja Turunen, 83, tietää, miten kipeästi jokainen yksinäinen kaipaa ystävää. Hän on pohtinut ystävyyden sisältöä ja toteaa, että toisen hyvä mieli on itselle ilo.

Diakoniatyöntekijä menossa sukulaisten kanssa tapaamaan yksinäistä vanhusta Keiteleellä Pohjois-Savossa 1960-luvulla. Kuva on diakonissa. Anja Turusen kotialbumista.

 

1970-luvulla Savonlinnan seurakunnassa oli kaksi seurakuntasisarta. Anjan työtoveri oli vanhemman ikäpolven hyvin tuntema Helena Koukkari. He jakoivat kaupunkialueen kahteen työpiiriin ja työalat niin, että Anjalle tulivat näkövammaiset, kuurot ja liikuntavammaiset. Ikäihmisiä seurakuntasisaret tapasivat syntymäpäiväkäynneillä, jotka aloitettiin seurakuntalaisen 70-vuotispäivästä. Tapaamisissa puhuttiin henkilön elämäntilanteesta ja kartoitettiin ystävän tarve. Kaksi päätoimista ystävää ei riittänyt vastaamaan kysyntään, sillä esimerkiksi Anja kalenterissa oli 100 osoitetta. Ystävärenkaan vapaaehtoiset ystävät tulivat tositarpeeseen.

Anja siteeraa V.A. Koskenniemen runoa ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.” Hän on itse perheetön ja asunut yksin, mutta ei tunne itseään yksinäiseksi. Pitkästä työkokemuksesta hän kartoittaa yksinäisyyden syitä.

-  Ihminen sairastuu, on huonokuntoinen, ei pysty pitämään yhteyksiä toisiin.

-  Ikätoverit ja läheiset kuolevat tai eivät jaksa kysellä kuulumisia.

- Sukulaiset asuvat kaukana. Jotkut pitävät huonosti yhteyttä.

- Oma muutto toiselle paikkakunnalle, jolloin on vaikea tutustua toisiin.

- Eläkkelle jääminen irroittaa työyhteisöstä ja sen ihmissuhteista. Jos tilalle ole muuta,

  ihminen jää tyhjän päälle.

- Sopivaa harrastusta ei löydy.

 

Yksinäisyyttä on monenlaista: on lapsen yksinäisyys, aikuisen yksinäisyys, johtajan yksinäisyys. Joku käpertyy neljän seinän sisään, toinen lähtee tuulettamaan itseään mökkihöperyydestä ”ihmisten ilmoille”. Yksinäisyys voi pahimmillaan johtaa henkiseen umpikujaan. Parasta olisi, jos löytyisi joku mieluinen harrastus tai tekeminen pienessä ryhmässä. Kaverin pyytäminen lenkkiseuraksi tuottaa mielihyvää kahdelle. Anja Turusen mielestä toisen ihmisen auttaminen on palkitsevaa. Auttajalle se tuo tarpeellisuuden tuntua, tuettavalle lohtua ja seuraa. Jokaisella tulisi olla elämässä joku kiinnekohta, edes yksi ihminen, jolle on tärkeä.

 

Oma lukunsa on ystävänä oleminen. Anja Turusen mielestä ystävän tulee olla kohtaamisessa tarkka kuulija. Olisi hyvä sopia, että kuunnellaan vuorotellen toinen toistaan. Kaikkea ei tarvitse kertoa, ihminen valitsee itse, mitä puhuu ja kenelle puhuu. Luottamus on avainasia. Kun ihminen oppii hyväksymään ensin itsensä, hän hyväksyy myös ympärillään erilaisuutta.  Hyvän löytäminen omasta itsestä antaa voimia. Kosketus, kädestä pitäminen on tärkeää. Huumoria ja naurua ei pidä  unohtaa. Kauneus pelastaa pitkäveteisyydeltä. Anja kertoo eräästä ystävästä, joka ilahdutti laitoksessa asuvaa ystävää viemällä omat kahvit ja ruusukupit tapaamishetkeen. Sillä oli tapahtumaansa  suurempi merkitys.

 

Teksti: Maija Jalkanen

 

« Uutislistaukseen