Raamatun puhuvat eläimet

Jutustelua Savonlinnan Kulttuurikellarin Aarteita kellarista –tilaisuudessa 11.2.2019 klo 18

 

Tätä esitelmäsarjaa varten aikuistyön kappalaisemme Jani Lamberg kyseli muutamilta tutuiltaan, että mistä kristinuskon asioista he haluaisivat kuulla. Vastausten perusteella olemme tähän mennessä jutelleet aiheista ”Sielu”, ”Ihmisarvo” ja ”Uskomisen sietämätön vaikeus”. Neljänneksi esiin nousi teema ”Raamatun puhuvat eläimet”.

 

Raamatun puhuvat eläimet. Niitä on oikeastaan kaksi: paratiisin käärme ja sitten Bileam –nimisen tyypin aasi. Aika outo aihevalinta Janin tutuilta, jos tarkoitus on käsitellä kristinuskon keskeisiä juttuja. Mutta toisaalta se on piristävän outo valinta, melkein riemukas. Miksi ihmeessä Raamatussa kerrotaan näistä muutamasta puhuvasta eläimestä?

 

Isävainajallani Raimolla oli aikoinaan Corgi –rotuinen koira nimeltä Roope. Se oli, niin kuin monet koirat ovat, hyvin älykäs ja persoonallinen koira. Isä kertoi, että Roope oli monesti katsonut häneen niin viisaasti ja suhteessa olevasti, että hän sanoi sille, että ”Mikset sie Roope ruppee puhumaan? Mitä siulla on asiaa?” Mutta ei se koskaan ruvennut puhumaan, nimittäin sanoilla. Eikä minunkaan koirani Bela koskaan puhunut sanoilla, vaikka oli niin älykäs, että minä ajattelelin usein, että kohta se sanoo jotain.

 

Mutta jos mennään noihin Raamatun puhuviin eläimiin, niin aloitetaan Bileamin aasista. Siitä kerrotaan 4. Mooseksen kirjan luvussa 22. Taustana kertomukselle on se, että Israelin kansa oli Mooseksen johdolla erämaavaelluksella Egyptistä Luvattuun maahan. Heidän piti kulkea Amorin maan halki päästäkseen sinne. He pyysivät Amorin kuninkaalta Sihonilta, että saisivat kulkea hänen maansa läpi. He eivät poikkeaisi pelloille eivätkä joisi vettä kaivoista, vaan menisivät tietä pitkin. Mutta siihen Sihon ei suostunut, ja sotahan siitä tuli. Israelilaiset voittivat amorilaiset perinpohjaisesti. Sitten he voittivat toisenkin kuninkaan, Ogin ja leiriytyivät Moabin tasangolla.

 

Silloin Moabin kuningas Balak huolestui toden teolla: eihän tuota Egyptistä lähtenyttä outoa kansaa pystynyt vastustamaan kukaan. Hän lähetti sananviejiä Eufrat-virran toiselle puolelle Petorin kaupunkiin. Siellä asui kuuluisa hengen mies, näkijä nimeltä Bileam, Beorin poika. Sananviejien piti pyytää Bileamia tulemaan Moabin maahan, sitä tarkoitusta varten, että hän kiroaisi sinne  leiriytyneen Israelin kansan. Niin sotaonni kääntyisi ja Balak voisi tuhota israelilaiset. Balak lupasi Bileamille runsaan maksun tuollaisesta kirouksesta.

 

Kun valmistelin tätä iltaa, soitin tuttavalleni, Åbo Akademin Vanhan testamentin professori Antti Laatolle ja kysyin, että mitä tästä kertomuksesta saisi irti. Antti kertoi, että tuollainen kuuluisa hengen mies tai profeetta nimeltä Bileam tunnetaan myös Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Deir Allasta on löydetty hänen nimiinsä laitettu laastikirjoitus, jossa on joku tärkeä ennustus. Bileam oli siis tosi tunnettu saarnamies. Laato sanoi, että hän oli jonkinlainen tuon ajan Billy Graham, mutta huonossa mielessä. Bileamilla oli hyvä bisnes siinä, että häntä pyydettiin siunaamaan tai kiroamaan milloin ketäkin. Balak uskoi, että julkkis-saarnaaja saattoi manata tuon seudun jumalat taistelemaan uusien tulokkaiden Jahve –nimistä jumalaa vastaan.

 

Mutta Jumala varoitti unessa Bileamia kiroamasta Israelia. Aluksi Bileam kieltäytyikin lähtemästä Balakin lähettiläiden matkaan. Mutta lopulta hän suostui, varmaan rahankiilto silmissä.

 

Hän satuloi aamulla aasinsa ja lähti kohti Moabin maata, kiroamaan siellä olevia israelilaisia. Mutta silloin, professori Laaton sanoin: ”Jumala ajatteli, että tää jätkä on pysäytettävä.” Niinpä hän lähetti enkelinsä aasin ja sillä ratsastavan Bileamin esteeksi tielle, paljastettu miekka kädessä.

 

Laaton mukaan kyseessä ei ollut mikään söpö enkuli, vaan kauhea ”terminaattori-enkeli”. Bileam ei nähnyt sitä, mutta aasi näki. Se väistyi tieltä pellolle. Aasi tajusi, että nyt ollaan tekemisissä todellisen Jumalan kanssa; ei minkään pikkujumalan kanssa, jonka Bileamin kiroukset voisivat voittaa. Mutta Bileam ei tajunnut vaan löi aasiaan ja pakotti sen takaisin tielle. Silloin enkeli asettui tientukkeeksi kahden viinitarhan väliseen kapeikkoon, jota kiviaita reunusti molemmin puolin. Aasi näki enkelin ja painautui aitaa vasten. Bileamin jalka jäi puristuksiin ja hän löi aasia kiukuissaan. Matka jatkui, mutta lopulta aasi ei päässyt enkelin ohi. Se kävi makuulle tielle Bileam selässään. Taas tuli keppiä.

 

Raamattu kertoo:

 

Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: »Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?» Bileam sanoi aasille: »Sinä vikuroit! Jos minulla nyt olisi miekka, tappaisin sinut heti paikalla!»

 

Kertomuksessa on kätkettyä huumoria. Bileam on niin suuttunut ja rahanhimoinen, ettei edes tajua hämmästyä, vaan puhuu aasille tuosta vaan.

 

Aasi sanoi Bileamille: »Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?» Bileam vastasi: »Et ole.»

 

Tässä on jotain tosi liikuttavaa. Kunpa Jumala antaisi useamminkin eläimille puhekyvyn, että ne voisivat kysyä huonon kohtelun syitä.

 

Silloin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisomassa tiellä paljastettu miekka kädessään. Bileam polvistui ja lankesi kasvoilleen maahan.

 

Eli nyt Bileamkin tajuaa, että hän on tekemisissä todellisen Jumalan kanssa. Ei minkään paimentolaiskansan heimojumalan kanssa, jonka hän voisi bisnesmielessä kirota. Vaan luojan kanssa, jolla on koko luomakunta hallinnassaan. Siksi aasi oli saanut puhekyvyn.

 

Tämän kertomuksen sanomana on ensinnäkin se, että Israelin Jumala on kaikkivaltias Luoja ja luomakunnan Herra, eläintenkin; ei joku moabilaisten tai amorilaisten heimojumaliin verrattavissa oleva turhake.

 

Sitten tässä on sivuasiana taustalla myös myötätunto hakattua aasia ja sen kautta kaikkia eläimiä kohtaan. Luojan lähettämän enkelin ja eläinmaailman välillä on erityinen ja syvällinen ymmärrys. Tuon yhteyden Jumala palautti lyhyeksi aikaa niin, että aasi pystyi kertomaan ihmisellekin, että hän teki sitä kohtaan väärin. Tämän enkeli kertoikin Bileamille:

 

Herran enkeli kysyi häneltä: »Miksi löit aasiasi kolme kertaa? Minä olen tullut tänne estämään sinun kulkusi, sillä tämä matka on vastoin Herran tahtoa. Sinun aasisi näki minut ja väistyi kolme kertaa minun tieltäni. Ellei aasi olisi väistynyt, minä olisin surmannut sinut mutta jättänyt sen henkiin.»

 

Vastaavanlainen ajatus siitä, että luojan luomassa maailmassa pitäisi periaatteessa olla ymmärtämisen yhteys ihmisen ja eläinten välillä, on jo luomiskertomuksessa. Siinähän ihminen antaa eläimille nimet:

 

Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui (1. Moos. 2:19).

 

Ennen syntiinlankeemusta ihminen oli niin viisas, että hän heti paikalla tajusi kunkin eläimen sisimmän olemuksen ja osasi antaa kullekin eläimelle sen oikean nimen. (Heprealaisessa ajattelussa ajatellaan, että olion nimi kuvaa sen sisimmän olemuksen).

 

Raamatun mukaan tämä harmonia ihmisten ja eläinten välillä palaa, kun Jumala luo tämän maailman lopun jälkeen uuden maailman. Jesajan kirjassa sanotaan:

 

Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen,

vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena.

Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä,vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan (Jes 11:6-9).

 

 

Raamatussa on sellainen ajatus, että nykyaikana ihmiset syövät eläimiä, ja se on ihan OK. Mutta periaatteessa, jos maailma olisi täydellinen, Jumalan luoma maailma ilman syntiinlankeemusta, niin eläimiä ei tapettaisi ruuaksi. Me söisimme hedelmiä ja kasviksia, niin kuin Jumala Aadamille ja Eevalle sanoi:

 

Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. (ks. 1. Moos. 1:29).

 

Mutta sitten, syntiinlankeemuksen ja vedenpaisumuksen jälkeen, kun ihmisen pahuuden takia kävi täysin ilmeiseksi, että tämä ei ole Jumalan tahdon mukainen maailma, silloin alkoi eläinten tappaminen ruuaksi. Jumala sanoi arkista ulos tulleelle Noalle:

 

Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit (1. Moos 9:3).

 

Eläimiä saa siis tappaa ja syödä. Mutta silti on muistettava, että ne ovat Jumalan luomia olentoja, joita hän arvostaa ja kokee myötätuntoa niitä kohtaan. Tämä näkyy vaikka siinä, kun Jumala kertoo profeetta Joonalle, miksi hän ei tahdo tuhota syntistä Niniven suurkaupunkia:

 

Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä (Joona 4:11).

 

Eli siis alunperin Jumalan hyvässä maailmassa ihmiset ja eläimet elivät harmoniassa keskenään. Siihen kuului nykyistä parempi kommunikaatio ja ymmärrys niiden välillä.

 

Jotain tällaisesta ajattelusta on senkin Raamatun toisen puhuvan eläimen, käärmeen takana. Käärme juttelee Eevalle Edenin puutarhassa, ja se tuntuu Eevasta ihan normaalisti. Luomisen alun harmoniassa eläimet ja ihmiset ymmärsivät toisiaan ja kommunikoivat keskenään rauhassa. Ihmiset söivät hedelmiä ja kasveja, eivät tappaneet eläimiä ruuakseen, vaan viljelivät ja varjelivat paratiisia.

 

Mutta tämä ei ole ollenkaan sitä, mikä on puhuva käärme -kertomuksen sanoma. Vaan käärmeen hahmoa käytetään kertomaan, miten Jumalan vastainen paha voima eli synti sai ensimmäiset ihmiset valtaansa. Ja miten se yhä saa meidät valtaansa. Eli puhuva käärme edustaa tuossa kertomuksessa perkelettä, synnin ja pahuuden ruumiillistumaa.

 

Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: »Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?» Nainen vastasi käärmeelle: »Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’»

 

Kertomus ei anna mitään selitystä sille, miksi hyvän Jumalan hyväksi luomassa maailmassa oli paha ja kavala olento. Se vaan oli. Ja yhäkin se on.

Se paha, tai perkele, se alkaa houkutella ihmistä ensin viattoman tuntuisella kysymyksellä. Tarkoitus on saada ihminen juttelemaan kiusauksen kanssa. Nykyihmiselle se sanoo esimerkiksi: ”Onko se todella niin, että vakuutusyhtiö valvoo jokaista liikettäsi eikä silti anna korvauksia vahingoista?”

Nainen on aluksi täysin viaton ja suostuu juttelemaan, koska eihän juttelussa mitään pahaa ole. Käärme on yksi, viattoman näköinen paratiisin eläin. Ei kiusaus tehdä väärin tule sarvipäisen perkeleen hahmossa, vaan pikkuisena ja viattomana jutteluna ihmisen sisimmässä. Siksi nainen vastaa käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’” (Mielenkiintoista muuten on, että Eeva lisää tähän omiaan: ”älkää edes koskeko niihin”. Ei Jumala sellaista ollut sanonut, vaan ettei saa syödä.

Eli muutettavat muuttaen, nykyihminen vastaa: ”Kyllä vakuutusyhtiö tietenkin valvoo, että korvauksia ei haeta väärin perustein. Mutta on ne tosiaan on aika kitsaita maksamaan.”

Nyt kun keskustelu on saatu käyntiin, puhuvalla käärmeelle on paljon helpompi siirtyä valheeseen:

Silloin käärme sanoi naiselle: »Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.»

Suora valhe: ”Ei, ette te kuole.” Jumalahan oli sanonut: ”Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, olet kuoleman oma.” Ja sitten Jumalan syyttäminen: ”Jumala on epäreilu ja kateellinen, kun kieltää teiltä sen hyvän, joka tuon puun hedelmissä on.” Eli muutattavat muuttaen: ”Vakuutusyhtiö on valtava ja rikas firma, joka riistää sinua. Kyllä sinulla on oikeus saada takaisin edes vähän niistä rahoista, joita olet sinne maksanut. Ja sinun on aika saada uusi puhelin. On siis ihan oikein, jos se vanha romu sinulta putoaa vaikka vessanpönttöön. Aika monelta on pudonnut.”

Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.

Eli ihminen tekee päätöksensä, lakkaa vastustamasta kiusausta, antaa synnin pettää itsensä ja sanoo itselleen hyväksi sen, minkä toisaalta tietää vääräksi: ”Plumpsis! Sinne putosi!” Sitä seuraa ns. syntitoverin hankkiminen. On paljon helpompi tehdä vaikka vakuutuspetos, kun saa jonkun kaverinsa tekemään samoin. Ja lisäksi käärme kuiskaa, että tuollainen hävikki on joka tapauksessa laskettu vakuutusten hintoihin.

 

Näin siis meissä toistuu yhä se syntiinlankeemus, joka vei ensimmäiset ihmiset pois Jumalan yhteydestä.  Kenessä mitenkin. Ensimmäisenä syynä on se, että me suostumme jutteluun kiusauksen eli perkeleen kanssa. Sitä puhuva käärme on tässä mallaamassa

 

On siis tajuttava syntiinlankeemuskertomuksen kirjallinen tyyli. Ei käärme siinä tarkoita eläinlajia. Käärme tarkoittaa saatanaa, persoonallista pahaa. Käärme on laitettu kuvaamaan sitä. Miksi juuri käärme? Taustalla on ehkä jotain sellaista, että muinaiset Lähi-idän paimentolaiset miettivät, että minkä ihmeen takia tuo yksi eläinlaji on ilman jalkoja ja käsiä ja joutuu matelemaan maassa kiemurtelemalla. Ja he keksivät selityksen eli aitiologian. (Vähän niin kuin suomalaisilla on eläinsatuja tyyliin ”Miten kettu sai häntänsä?”) Heidän selityksensä oli, että alussa Jumala kirosi käärmeen: ”Olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät.” (1. Moos 3:14).

 

Mutta ei tämän tarkoituksena ole sanoa meille, että Jumala inhoaa kyitä.  Raamatussa vanhaa kertomusta käärmeestä on käytetty kertomaan meille teologinen sanoma: ihmiskunta on jo aikaa sitten langennut syntiin. Siksi se sama toistuu nykyisinkin meidän ihmisten kohdalla. Me nykyihmisetkin joudumme eroon Jumalasta tekemiemme syntien takia, ihan niin kuin Adam ja Eeva.  Syntiinlankeemuksen jälkeen he ”lymysivät Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.” Ja niin mekin syntiset lymyämme.

 

Mutta onneksi Jumala on valmistanut meille pääsyn tuosta syyllisyydestä. Nimittäin Jeesuksen avulla hän on sen tehnyt. Niin että me nykyajan Adamit ja Eevat uskaltaisimme taas tulla Jumalan kasvojen eteen armahdettaviksi.

 

On muuten aika jännää, että tuo on sanottu ennakoivasti jo tuossa puhuva käärme -kertomuksessa. Nimittäin kun Jumala kiroaa käärmeen niin sen jälkeen hän sanoo:

 

Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1. Moos. 3:15).

 

Jo juutalaiset raamatunselittäjät sanoivat, että tässä on kätketty viittaus siihen, että kerran Jumala lähettäisi Pelastajan eli Messiaan. ”Vaimon siemen” tarkoittaa häntä,  yhtä Evan jälkeläisistä. Joskus tulevaisuudessa  hän ilmaantuisi ja  ”polkisi rikki” käärmeen pään. Eli tuhoaisi sen vallan, mikä saatanalla on ihmisiin heidän tekemänsä synnin ja syyllisyyden takia. Näinhän Jeesus teki ristillään. Tosin hän joutui siinä itsekin kärsimään ja kuolemaan. Saatana pisti häntä kuolettavasti kantapäähän, kun hänet naulattiin jaloistaan ristille. Mutta hän nousi kuolleista ja toi siinä meille uuden pääsyn Jumalan yhteyteen.

 

Lopuksi vielä jotain siitä, että onko kristityn uskottava, että käärme ja aasi tosiaan puhuivat.

No ainakin niin saa uskoa. Jumala on kaikkivaltias, ja on ihan mahdollista, että kerran luomisen alussa käärme osasi puhua. Ja että kerran Bileamin aasi sai Jumalan tekemän ihmeen voimasta puhekyvyn.

 

Mutta toisaalta ei niin ole kristityn välttämätöntä uskoa. Meidän pelastuksemme ei riipu siitä, että uskommeko käärmeen ja aasin tosiaan puhuneen. Vaan se riippuu siitä, että uskomme Jeesukseen. Että hän on Jumalan ja neitsyt Marian Poika, joka on syntynyt, elänyt, kuollut ja ylösnoussut meidän puolestamme, tuodakseen meille syntien anteeksiantamuksen ja pääsyn Jumalan lapseksi. Niin kuin uskontunnustuksessa kerrotaan.

 

Toisaalta kristityn on ihan mahdollista uskoa niinkin, että Raamatussa kertomukset puhuvasta käärmeestä ja puhuvasta aasista ovat kirjallisia keinoja, joilla yritetään sanoa jotain teologisesti tärkeätä: sitä, että maailmassa on Jumalan vastainen voima, synti, jota hän ei ole luonut ja joka erottaa ihmisen hänestä, mutta johon hän on tuonut vastalääkkeen Jeesuksessa. Tai Bileamin aasi kertomus haluaa sanoa, että Jumala on ottanut Israelin kansan erityiseen suojelukseensa, voidakseen tuoda maailmaan pelastuksen. Niin erityiseen suojelukseen, että siihen oli taivuttava pakanallisen suuren hengenmiehenkin ja sen, että normaalisti eläimet eivät puhu.

 

Tärkeää ei  siis ole se, puhuivatko nuo eläimet tosiaan vaan se, mitä noilla hahmoilla meille halutaan kertoa. Mutta toisaalta, on se tietenkin ihan mahdollista, että se aasi tosiaan puhui. Jumalalle on kaikki mahdollista.

 

Hänelle on mahdollista sekin, että hän on käyttänyt sanansa eli Raamatun muotoutumisessa vanhoja paimentolaisten legendoja ja satuja. Hän pystyy niillä kertomaan meille jotain totta ja tärkeää; siitäkin huolimatta, että nuo sadut ja legendat eivät itsessään ole historiallisesti totta.