Seurakunta surevien tukena

Läheisen ihmisen kuolema on raskas kokemus. Siksi sen läpikäymiseen tarvitaan paljon aikaa sekä usein myös toisten ihmisten tukea. Surun kestoa, syvyyttä ja sen vaatimaa aikaa ei voi ennakoida. Surun aikana sureva käy läpi entistä elämää, sen iloja ja murheita. Surun kohdatessa syntyy paljon kysymyksiä. Vaikka vastauksia kysymyksiin ei aina olisikaan, jo kysyminenkin ja asioiden ääneen sanominen helpottaa oloa. Moni tarvitsee surun aikana luotettavan ihmisen, jonka kanssa voi keskustella surun mukanaan tuomista tunteista ja asioista.

Omaiset ovat tärkeitä kuuntelijoita, mutta surun tiellä myös seurakunta voi olla apunasi. Keskusteluapu voi auttaa menetyksestä selviämisessä. Voit varata rauhallisen keskusteluajan ottamalla yhteyttä pappiin tai diakoniin. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Keskustelut voidaan käydä joko virastoaikana seurakunnan tiloissa tai etukäteen sopien koti- tai hoivakotikäynneillä. 

Sururyhmä äskettäin läheisensä menettäneille

Sulkavan kappeliseurakunta haluaa tarjota mahdollisuuden äskettäin läheisensä menettäneille kokoontua yhteen keskustelemaan, kuuntelemaan ja käymään läpi menetykseen liittyviä kokemuksia. Moni on kokenut helpottavana puhua surustaan toisten, samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Ryhmään ilmoittaudutaan ennen ensimmäistä tapaamista. Ryhmän koko on 4-10 henkilöä. Ryhmä kokoontuu suljettuna ryhmänä  eli ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen ryhmään ei oteta uusia jäseniä. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. 

Sulkavan kappeliseurakunnan sururyhmä kokoontuu 3-5 kertaa ryhmäläisten toiveen mukaisesti. Ensimmäinen ryhmätapaaminen järjestetään yleensä pyhäinpäivän jälkeen marraskuussa, mikäli ryhmään ilmoittautuu riittävästi osallistujia. Sururyhmän kokoontumiset jatkuvat joulun yli kevätkaudelle. 


Surevat voivat saada apua ja tukea myös näiltä internetsivuilta (linkit avautuvat uudelle välilehdelle):

www.sylva.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä (syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys)

www.kapy.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä (KÄPY - lapsikuolemaperheet ry)

www.nuoretlesket.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä (vertaistuki työikäisille leskille)

www.surunauha.netLinkki avautuu uudessa välilehdessä (itsemurhan tehneiden läheiset ry.)