Uutislistaukseen

Maailman mielenterveyspäivä muistuttaa aitojen ja läsnäolevien kohtaamisten tärkeydestä

vihreaavaloa_web.png

Maailman mielenterveyspäivää vietetään jälleen lokakuussa 10.10. Tämän vuoden teemana on kuunteleminen, koska se, miten tulemme kohdatuiksi, vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiimme. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi. Jokaisessa kohtaamisessa – niin perheessä, opinnoissa, työpaikalla, harrastuksissa kuin terveydenhuollossakin. Kuuntelemalla aidosti voimme jokainen vaikuttaa toistemme elämään ja olla mukana rakentamassa yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. 

Savonlinnan seudulla mielenterveyden teemaviikkoa vietetään maanantaista lauantaihin. Vihreää valoa kuuntelemiselle näyttävät MIELI Savonlinnan seudun Mielenterveys ry, Savonlinnan seurakunta ja Savonlinnan kaupunki.

Ma 5.10. klo 13 – 15 Pääkirjasto Joelissa kriisityöntekijä kohtaamassa ihmisiä Maailman mielenterveyspäivän kampanjateemalla ”Vihreää valoa kuuntelemiselle”. Mahdollisuus myös istahtaa Huolituoliin ja keskustella kriisityöntekijän kanssa kahden mieltä kuormittavista asioista.

Ke 7.10. klo 18 – 19 Koko perheen Hyvänmielen koirakävely Tukikoirakoiden johdolla. Lähtö pääkirjasto Joelin parkkipaikalta, ja mukaan voi tulla koiran kanssa tai ilman.

To 8.10. klo 11 – 13 Hyvänmielen koirakahvila Kerimäen Pysäkillä. Tukikoirakkoja tavattavissa kahvittelun äärellä.

La 10.10. klo 14 Vihreää valoa kuuntelemiselle - Kuuntelukoulu, Savonlinnan seurakuntakeskuksen juhlasali (Kirkkokatu 17) Miksi emme osaa aina kuunnella toisiamme? Kuuntelukoulussa olemme kuuntelemisen kysymyksien ja vaikeuden äärellä. Savonlinnan seurakunnan kappalainen Jani Lamberg johdattelee aiheeseen. Lamberg on tehnyt sairaalasielunhoidon erityiskoulutuksen päättötyönsä kuuntelemisesta. Tapahtumassa Lamberg esittelee lyhyesti pohjoisamerikkalaisessa kuuntelemisen tutkimuksessa yleistyneen mallin kuudesta kuuntelemisen tasosta. Aikaa on varattu myös yhteiskeskustelulle. Muistetaan 1-2 m turvavälit, hyvä käsihygienia ja yskimistä koskevat ohjeet. Tapahtumaan ei voi osallistua lievienkään flunssaoireiden aikana.

La 10.10 klo 18 Maailman mielenterveyspäivän iltana Savonlinnan kaupunki valaisee Tallisaaren vihreällä. 

Kampanjaviikolla Kriisikeskus ja Rikosuhripäivystys myös esittäytyvät kampanjateemaa esillä pitäen Nuorten Puolella Savonlinna -verkoston Instagramissa.
 

2020-09-29 16:05:52.0