Uutislistaukseen

Tiedote 13.5. Seurakunta aloittaa soitot yli 80-vuotiaille seurakunnan jäsenille viikolla 20

puhelin2.png

Savonlinnan seurakunta on varautunut olemaan mukana Puhelin langat laulaa - puhelinkontaktointihankkeen toteuttamisessa noin 20 työntekijän voimin. Hankkeen viivästyttyä eri syistä seurakunta joutuu jäämään sivuun sen toteutuksesta työntekijävetoisesti.

"Hallituksen uudet 1.6. voimaan tulevat koronalinjaukset antavat mahdollisuuden käynnistellä seurakunnan kokoavaa toimintaa. Tästä johtuen työntekijöillämme ei ole enää riittävästi aikaa Puhelin langat laulaa -hankkeen soittojen toteuttamiseen. Tuemme tätä hienoa hanketta auttamalla vapaaehtoisten etsimisessä tiedottamalla mahdollisuudesta omille vapaaehtoisillemme sekä ihan kaikille seurakunnan omissa kanavissa, kuten Seurakuntauutiset-lehdessä sekä somessa", kertoo kirkkoherra Sammeli Juntunen.

Seurakunta käynnistää välittömästi oman soittokampanjan yli 80-vuotiaille seurakunnan jäsenille.  Soitot keskitetään niille seurakunnan alueille, joissa kunta tai muu toimija ei ole vielä soittokierrosta toteuttanut (Savonlinnan kaupungin alue, Kerimäki, Savonranta, Punkaharju).

Soittoja toteuttavat seurakunnan työntekijät, jotka ovat kaikki työnsä puolesta vaitiolovelvollisia. Keskusteleminen on siis turvallista ja luottamuksellista. Soittajat kertovat  aluksi soittavansa seurakunnan puolesta ja esittelevät itsensä. Puheluiden aikana kysellään vointia ja kuulumisia sekä kartoitetaan tarvetta diakoniatyöntekijän tai papin yhteydenotolle.

Puhelujen myötä halutaan antaa riskiryhmään kuuluville ikäihmisille myös hengellistä tukea ja rohkaisua korona-aikana, jolloin he eivät voi osallistua seurakunnan toimintaan. Soittoja jatketaan läpi kesän sen mukaan, miten työntekijät ovat vapaana leirityöstä, jumalanpalvelusten toteuttamisesta sekä kirkollisista toimituksista.

Wed May 13 14:00:00 EEST 2020