Uutislistaukseen

Kirkkoherra Sammeli Juntusen saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 22.3.

22.3.2020 12.00

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 22.3.2020

Luuk. 1:39-45; 1. Moos. 3:8-15

Rakkaat kristityt,

Kristillinen seurakunta perustettiin tänne Savonlinnan seudulle suunnilleen 520 vuotta sitten. Sen jälkeen täällä on pyhäpäivisin kokoonnuttu yhteen viettämään jumalanpalvelusta. Tosin Isovihan ja Pikkuvihan aikoina yhteen kokoontuminen ei kai aina onnistunut.

Tänään kokoontuminen ei onnistu. Tämä on hyvin poikkeuksellista aikaa. Niin poikkeuksellista, että ainakin minulla lähes kaikki ajattelu pyörii koronaviruksen ympärillä.

Yritetään kuitenkin hetkeksi keskittyä muuhun kuin tähän kulkutautiin ja miettiä, mitä Jumalalla on meille tänään sanottavaa Raamatussa.

Raamatun lukukappaleissa puhutaan tänään kolmesta naisesta: Eevasta, Elisabetista ja Mariasta. Tämä saarna keskittyy heihin.

Ensimmäinen noista naisista eli, Eeva, hänhän on ihmiskunnan esiäiti.

Ennen kuin lähden puhumaan Eevasta, on sanottava pari sanaa Raamatun luomiskertomuksesta noin yleisesti. Se on monille nykyihmisille hyvin hankala. He ajattelevat, etteivät voi uskoa kristinuskon Jumalaan, koska silloin heidän pitäisi uskoa esimerkiksi se, että maailma on luotu kuudessa päivässä noin kuusituhatta vuotta sitten. Ja pitäisi uskoa, että ensin on luotu kasvit ja vasta seuraavana päivänä aurinko. Ja tuohan ei voi pitää paikkaansa, sillä tiede on osoittanut, että maapallo on älyttömän paljon vanhempi kuin kuusituhatta vuotta ja että elämän kehittyminen tänne on kestänyt tosi paljon kauemmin kuin kuusi päivää. Eivätkä kasvit olisi voineet elää ilman aurinkoa. Ja siitä he päättelevät, että Raamattu on satukirja, eikä Jumalaa ole olemassa. Eikä hän ainakaan ole luonut ihmistä, vaan me olemme kehittyneet sattumalta jostain apinoista tai esi-ihmisistä.

Tuollaisessa ajattelussa ei tajuta, että Raamatun luomiskertomus on syntynyt lähes 3000 vuotta sitten. Sen aikaisilla ihmisillä ei ollut tieteellistä tietoa siitä, milloin ja miten maapallo ja täällä oleva elämä on kehittynyt. Tästä huolimatta Raamatun luomiskertomuksessa, kuten koko Raamatussa, on korvaamatonta tietoa maailmasta, ihmisestä ja Jumalasta. Jumala on käyttänyt Raamatun kirjoittajia, muinaisia epätieteellisiä ihmisiä, kertoakseen meille itsestään ja siitä, mikä on meidän suhteemme häneen. Ja se on totta; siitäkin huolimatta, että se ei ole tieteellistä tietoa. Ei kaikki totuus ole tieteellistä.

Siksi Jumalaan ja Raamattuun uskovan ihmisen ei tarvitse hylätä tiedettä. Voimme ajatella, että Adam ja Eeva kuvaavat sitä, kuinka maailmankaikkeuden Luoja johdatti elämän kehityksen siihen, että joissain alkuihmisissä syntyi tietoisuus. Tieteen sanoin: ”Jossain hominidi-populaatiossa tapahtui kognitiivinen vallankumous”. Raamatun epätieteellisin sanoin sama kuuluu: ”Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.” Ja silloin ihminen tuli tietoisiksi myös Jumalasta. Siitä asti ihmislajissa on elänyt Pyhän kaipuu ja etsintä, ihan toisin kuin muissa Luojan luomissa lajeissa.

Mutta yhtä vahvana ihmislajissa elää se, mitä Raamattu myös kertoo epätieteellisellä kielellään ensimmäisten ihmisten suhteesta Jumalaan: Se meni rikki. Esivanhempamme lankesivat syntiin. Sitten he piiloutuivat Jumalaa paratiisin puiden taa. Vanha raamatunkäännös sanoo tämän minusta uutta paremmin: ”Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.” 

Sama Jumalan karttelu ja lymyäminen jatkuu meissä ihmisissä edelleen. Me olemme perineet sen esivanhemmiltamme. Ja sen lisäksi jokainen meistä rikkoo Jumalan käskyjä vastaan; ihan itse yksilöinä ja lisäksi maailmaa tuhoavana kollektiivina.

Nykyisin jatkuu sekin, että Adam ja Eeva eivät ottaneet vastuuta lankeamisestaan, vaan syyttelivät muita. Ensin Adam syytti Jumalaa ja Eevaa: ”Nainen, jonka annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.” Eevakaan ei pyytänyt syntiään anteeksi, vaan syytti käärmettä. Avoin ja rohkea Jumalan edessä eläminen oli mennyttä. Esiäitimme Eeva ja esi-isämme Adam joutuivat lähtemään Jumalan heille lahjoittamasta paratiisista.

Kun minä lapsena kuulin tuon kertomuksen, niin minusta se oli aivan älyttömän surullinen ja toivoton.

Niin se onkin, jos ei huomaa, että sen lopussa välähtää toivo. Kaikki ei sittenkään ole Eevan ja Adamin ja heidän jälkeläistensä kohdalla menetetty.

Se näkyy siinä, mitä Jumala sanoo ihmisten jumalasuhteen rikkoneelle käärmeelle. (Käärme tietenkin on vertauskuva saatanasta, persoonallisesta pahasta ja Jumalan vastaisuudesta). Jumala sanoo sille: ”Minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.”

Tuossa Jumala lupaa Eevalle ja Adamille, että kerran vielä tulisi nainen, jonka jälkeläinen iskisi murskaksi käärmeen pään. Naisen jälkeläinen tekisi tyhjäksi sen, että synti on saanut rikottua ihmiskunnan välit Jumalaan.

Jumala on siis paljon armollisempi, kuin mitä minä lapsena osasin edes uneksia. Heti, kun syntiinlankeemus oli tapahtunut, Jumala kiiruhti lupaamaan syntisille, että synnin tuoma ankeus ei jatkuisi iät kaiket. Kerran lymyäminen voisi loppua, ja Evan jälkeläiset voisivat tulla takaisin Taivaallisen Isänsä luo.

Tästä pääsemme niihin kahteen muuhun naiseen tämän sunnuntain Raamatun teksteissä, Elisabetiin ja Mariaan.

Elisabet oli vanhahko nainen. Hän ja hänen miehensä Sakarias eivät olleet saaneet lapsia ja molemmat olivat yli normaalin lastensaamisiän.  Mutta Jumala lupasi, että he saisivat lapsen, josta tulisi maailman Vapahtajan edelläkävijä. Lupaus toteutui, ja Elisabet raskaaksi miehestään.

Elisabetilla oli häntä nuorempi sukulainen nimeltään Maria. Marialle oli ilmestynyt enkeli, joka sanoi hänelle, että hän tulisi raskaaksi Pyhästä Hengestä ja synnyttäisi maailman Vapahtajan. Maria oli nuori tyttö eikä vielä edes naimisissa. Hän uskoi enkelin lupauksen, mutta oli ymmärrettävästi hämmentynyt ja meni siksi pitkälle vierailulle Elisabetin luo.

 

Evankeliumin kertomus kuvaa kahden odottavan äidin, Elisabetin ja Marian kohtaamista. Kun Maria tuli Elisabetin kotiin, Elisabetin kohdussa oleva lapsi, josta kasvoi myöhemmin Johannes Kastaja, liikahti rajusti. Elisabet tajusi, mistä tuo syntymättömän lapsen riehaantuminen kertoi: ihmiskunnan Herran äiti oli tullut tapaamaan häntä! Elisabet sanoi Marialle: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun sinun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta minun kohdussani.”

Elisabetin syntymätön lapsi aavisti, että Maria on se toinen ihmiskunnan kannalta merkittävä nainen: Eevan kautta meistä tuli syntisiä, Marian kautta me saimme synneillemme sovittajan.

Eli Jeesus on se ”naisen jälkeläinen”, jonka Jumala lupasi syntiin langenneille Eevalle ja Adamille. Jeesus on ”murskannut käärmeen pään” eli tehnyt sen voimattomaksi. Vaikka me Eevan jälkeläiset rikomme usein Jumalaa vastaan, meidän ei tarvitse jäädä syyllisyyteen. Meillä on Marian Pojassa Vapahtaja, joka on sovittanut syntimme täysimääräisesti, miten suuria ne sitten ovatkin.

Huomatkaa vielä yksi mielenkiintoinen pointti tuossa kertomuksessa Eevasta: Siinä Jumala sanoi käärmeelle, että ihminen, naisen jälkeläinen ”on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän”. Juuri näinhän Jeesukselle kävi. Saatana ”iski häntä kantapäähän”, kun hänen jalkoihinsa iskettiin naula, jolla hänet lyötiin kuolemaan ristille. Käärme luuli voittaneensa, mutta kävikin aivan toisin. Jeesus sovitti syntimme. Meille Eevan jälkeläisille hankittiin Marian Pojassa oikeus päästä takaisin Jumalan lapsiksi. Käärmeen meille virittämän syyllisyyden vankilan salvat on rikottu. Meidän tarvitse enää lymytä Isäämme pensaikossa.

Jeesuksen pahasta saama voitto pätee edelleen, myös tämän kulkutaudin aikana. Ajatelkaamme sitä voittoa. Jos niin teemme, meidän ei tarvitse pelätä edes kuolemaa.

Koronan suhteen pitää olla hyvin varovainen, mutta sen suhteen ei tarvitse panikoida. Jeesus on noussut kuolleista. Hän on voittanut meidän syntimme ja meidän kuolemamme. Hän on murskannut kuoleman ruhtinaalta pään. Vaikka me kuolisimme tähän tautiin, (mikä on aika epätodennäköistä) niin sekään ei ole loppu.

Kerran me kaikki Eevan lapset kyllä kuolemme. Mutta me saamme kuolla Marian Pojan käsivarsille. Hän herättää meidät kuolleista ja antaa meille uuden, tätä paremman elämän.

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme. Te siellä kotona vastaanottimienne ääressä, me muutamat täällä kirkossa.