Uutislistaukseen

Yhä useampi nuori käy rippikoulun. Seurakunnassamme riparille lähti yli 90 % ikäluokasta

Vuonna 2019 rippikoululaisten määrä kasvoi selvästi edellisvuoteen verrattuna. Rippikouluun osallistui koko maassa yhteensä 49 931 nuorta, vuotta aiemmin vastaava luku oli 48 133. Kaikista 15-vuotiaista rippikouluun osallistui viime vuonna 77,4 %. Kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista rippikouluun osallistui n. 92 %.

”Rippikoulun suosio kertoo määrätietoisesta työstä, jota on vuosikymmenien aikana tehty. Nuorten kuuleminen, isoset, riittävä resurssointi ja rohkeus kokeilla uutta ovat muutamia suosion avaimia”, rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta toteaa.

Savonlinnassa rippikouluun osallistuvien osuus on reilusti koko maata korkeampi. ”Vuonna 2019 rippikoulun kävi Savonlinnan seurakunnassa 338 nuorta. Tämä on yli 90 % ikäluokasta (2004 syntyneitä seurakunnan jäseniä 348, muuttoliikkeen vaikutus arvoitu)”, arvioi johtava nuorisotyönohjaaja Juha Hakala Savonlinnan seurakunnasta. Seurakunnassamme uudistettu ja nuoria entistä enemmän osallistava rippikoulusuunnitelma otettiin käyttöön jo pari vuotta sitten. Uudenlainen rippikoulu on lisännyt nuorten näkymistä ja osallistumista seurakunnan toiminnassa.

2020-02-04 12:42:00.0