Uutislistaukseen

Kummikirkko Savonlinnan Tuomiokirkossa sunnuntaina 17.11. klo 10

Kaiken ikäisille kummeille ja kummilapsille omistettu Kummikirkko kutsuu messuun yhdessä kummin kanssa. Messun jälkeen on mahdollisuus maksuttomaan valokuvaukseen.

Kummikirkko järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2018. Mukaan saapui kymmeniä kummeja kummilapsineen. Messun jälkeen järjestetyn valokuvauksen yhteydessä oli ilo todeta, että mukana oli sekä muutama viikko että muutama vuosikymmen sitten kummiksi tulleita.

 

Kummikirkon idean on seurakuntaamme kehittänyt aikuistyön kappalainen Jani Lamberg "Kuulin idean kummikirkosta ystävältäni toiselta puolen Suomea. Mietin, että toimisiko meidän seurakunnassa. Kummius - lähinnä siihen liittyvät hankaluudet - ovat olleet jonkin verran esillä viime aikoina. Kummikirkko on meidän panoksemme, miten kummi voi ihan käytännön tasolla toteuttaa tehtäväänsä. Tule kirkkoon ja saat vieläpä myöhemmin postiluukkuun muiston yhdessä vietetystä hetkestä." 

2019-11-06 09:38:00.0