Hirvaslahteen valmistui hirsikappeli talkootyöllä

25.9.2019 10.17

Kappeli_ulkoa_S.jpg

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen vihkii kappelin käyttöönsä perjantaina 4.10. klo 17. alkaen. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Kappelin rakentamiseen on osallistunut yhteensä 14 henkilöä, mutta sama kahdeksan hengen ydinporukka on ollut mukana työssä lähes koko ajan. Aluksi talkooporukkaa johti Seppo Mielikäinen. Matti Partanen siirtyi vetovastuuseen siinä vaiheessa, kun hirsikehikko siirrettiin lopulliselle paikalleen. "Tällä porukalla rakennettiin seurakunnan kirkkoveneet Barbara ja Rebekka vuosina 2007-2009. Veneprojektin loppupuolella joku meistä tuumasi, että olisi mukava jatkaa yhdessä tekemistä ja turinoimista ja siitä se lähti. Seurakunnan silloisen talousjohtajan Kari Virtasen kanssa keksimme idean hirsikappelista, jonka oli alun perin tarkoitus nousta Varparantaan. Rakennustyöt alkoivat hirsien vuolemisella 18.1.2012 ja kehikko saatiin valmiiksi 25.4.2013. Tässä vaiheessa oli kuitenkin käynyt selväksi, että rippikoulujen järjestäminen Varparannassa päättyy ja niinpä kappeli päätettiin sijoittaa Hirvaslahteen", Matti Partanen kertoo.

Kuvassa vasemmalta: Matti Partanen, Esko Puonti, Paavo Myöhänen, Martti Konsti, Seppo Mielikäinen, Poku Sihvonen ja Jouko Sairanen. Edessä istumassa Jorma Pirinen.

"Pääskylahdessa vuoltu ja koottu hirsikehikko purettiin, kaikki hirret numeroitiin ja siirrettiin Hirvaslahteen. Siellä kappeli on koottu uudelleen ja viimeistelty käyttökuntoon."

Rakennustyöt ovat Partasen mukaan sujuneet kokeneelta porukalta oikein hyvin. "Yhdessä pohtien on viety töitä eteenpäin ja löytyyhän meistä monelta runsaasti kokemusta rakennustöistä. Aikaakin töille on, koska keski ikä taitaa olla noin 70 ja olemme kaikki jo eläkkeellä."

Kappeli istuu Hirvaslahden rantamaisemaan kauniisti ja on yksityiskohtiaan myöten varsinainen kirvesmiestyön taidonnäyte. Hirsimateriaali antaa tilalle luonnonläheisen ja lämpimän tunnelman. "Talkooporukka toivoo, että suuri seurakunta löytäisi kappelin ja ottaisi sen omakseen. Tämä on mainio paikka viettää kaikkia kirkollisia juhlia, kuten häitä ja muistotilaisuuksia ja ihan vierestä löytyy Hirvaslahden leirikeskus keittiöineen ja muine tiloineen."

Tervetuloa kappelin vihkiäisiin perjantaina 4.10. klo 17. Vihkimisen suorittaa Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Tilaisuuden päätteeksi nuotiokahvit Hirvaslahden kodalla.

 

« Uutislistaukseen