Savonlinnan seurakunnat aloittavat syyskauden riemukkaasti yhdessä
Seurakuntien syyskausi käynnistyy RIEMU-tapahtumalla lauantaina 31. elokuuta klo 11 alkaen. RIEMUssa ovat mukana evankelis-luterilainen seurakunta, helluntaiseurakunta, Loisto-yhteys ry sekä vapaaseurakunta. Päivä päättyy suositun Chariots-gospelkuoron konserttiin. Iltatilaisuudessa puhujavieraana yhdistetyn kolminkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen.
RIEMU-tapahtuma kutsuu seurakuntien jäseniä ja ihan kaikkia henkisestä, hengellisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista kiinnostuneita viihtymään, kohtaamaan, oppimaan ja oivaltamaan. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Päiväohjelma koostuu luennoista sekä ”kanavista” eli yhteen aiheeseen keskittyvistä pienoisluennoista/työpajoista, joihin vieraat osallistuvat vapaasti omassa tahdissaan. Kanavien aiheet käsittelevät kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Klo 11 Kirkkoherra Sammeli Juntusen raamattuluento aiheesta ”Jeesus persoonana” seurakuntakeskuksen juhlasalissa
klo 11.30 Info ja siirtyminen kanaviin
klo 12 Kanavat seurakuntakeskuksessa ja Säämingin seurakuntatalossa
Marianne Babashkina: Parantava rukous / Kappelikahvio, srk-keskus
Matti Haikonen: Taidetta ja tarinoita / Säämingin seurakuntatalon kahvio
Jani Lamberg: Kuuntelukoulu / Kokoushuone / srk-keskus
Hanna-Reetta Tynkkynen ja Riikka Kemppainen: Ylistystanssi / Säämingin seurakuntatalon sali
Ulla Juntunen ja Kati Lounela: Parisuhde ja perhe / Pikkusali, srk-keskus
Hannu Rajala: Minun Isäni - Millaisen isän tunnen? Juhlasali, srk-keskus
Liisa Hirvonen ja Heidi Rabbet: Hyvinvointi ja kauneus / Luokka 1, srk-keskus
NNKY:n infopiste avoinna koko päivän ajan srk-keskuksen aulassa
klo 13 Hengen ravintola Leivän syyskauden avajaiset seurakuntakeskuksen pikkusalissa. Lounasta tarjolla. Vapaaehtoinen ruokamaksu.
klo 14.30 Kanavat uudelleen
klo 15.30 Kahvitarjoilu seurakuntakeskuksessa
klo 17 Gospelkuoro Chariotsin konsertti helluntaiseurakunnassa (Tottinkatu 4). Chariotsin mukana myös bändi ja big band
Illan aikana puheenvuoron pitää kolminkertainen olympiavoittaja, Samppa Lajunen.
Yhteinen iltapala.
Päivä huipentuu supersuositun Chariots-gospelkuoron konserttiin helluntaiseurakunnassa (Tottinkatu 4). Kuoron mukana myös bändi ja big band.
Iltatapahtumassa puhujavieraana yhdistetyn kolminkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen.
9.7.2019 10.17