Uutislistaukseen

"Hän kiersi kylästä kylään ja opetti"

Näyttelijä Pauli Mahlamäki Tornion kaupunginteatterista esittää Markuksen evankeliumin monologina Kerimäen talvikirkossa sunnuntaina 10.3. klo 18 ja Savonlinnan tuomiokirkossa lauantaina 23.3. klo 16. Esityksiin on vapaa pääsy.

Markuskuva vii_S.jpg

Näyttelijä Pauli Mahlamäki Tornion kaupunginteatterista

Markuksen evankeliumi on lyhin uuden testamentin neljästä evankeliumikirjasta ja sitä pidetään evankeliumeista vanhimpana. Tässä mielenkiintoisessa kirkkodraamassa näyttelijä Pauli Mahlamäki tulkitsee yksin evankeliumin kymmenet henkilöhahmot. Esitys on vieraillut eri puolilla Suomea jo yli 400 kertaa. 

Markuksen evankeliumin esittäminen kirkkodraamana ja sooloteatterina alkoi Tanskasta n. 15 vuotta ja levisi sen jälkeen nopeasti kaikkialle Eurooppaan. Suomessa aiheeseen tarttuivat ensimmäisinä Tampereen Teatterin Paavo Liski ja Kari Hakala vuonna 1995 ja perinnettä on näihin päiviin jatkanut Tornion Kaupunginteatteri. Esityksen ohjauksesta on vastannut Kirkon Nuorisotyön ohjaajiksi valmistunut opiskelijaryhmä. Asiantuntijoina on käytetty laajasti kirkon työntekijöitä.

Markuksen evankeliumi Kerimäen talvikirkossa sunnuntaina 10.3. klo 18

Esitykseen on vapaa pääsy. Kesto noin kaksi tuntia. Esityksessä on lyhyt väliaika, jonka aikana kahvi- ja teetarjoilu. Vapaaehtoinen kahvimaksu Yhteisvastuukeräykselle.

Markuksen evankeliumi Savonlinnan tuomiokirkossa lauantaina 23.3. klo 16

Esitykseen on vapaa pääsy. Kesto noin kaksi tuntia. Esityksessä on lyhyt väliaika, jonka aikana kahvia ja teetä tarjolla. Vapaaehtoinen kahviraha Yhteisvastuukeräykselle.

Tervetuloa!

2019-02-26 10:27:00.0