Uutislistaukseen

Tuomiokirkosta monelle tuttu suntio-vahtimestari Pirkko Rahikainen saateltiin eläkkeelle

Pirkko Rahikainen aloitti tuomiokirkossa suntion tehtävissä talvella 1987. Reilun 31 vuoden aikana moni asia on muuttunut: virallinen työnantajaorganisaatio muuttui ensin Savonlinna-Säämingin seurakuntayhtämästä Savonlinna-Säämingin seurakunnaksi ja lopulta 2013 Savonlinnan seurakunnaksi. 

Myös  ammattinimike on vaihtunut vuosien varrella. Aikaisempien ammattitutkintojen, tarjoilijan ja apuhoitajan, lisäksi Pirkko suoritti suntion ammattitutkinnon ja ammattinimike muuttui suntio-vahtimestariksi.

Lähimmät työtoverit, esimiehet ja kirkkoherrat ovat ehtineet kolmen vuosikymmenen aikana vaihtua moneen kertaan, mutta vuodesta toiseen sekä seurakunnan työntekijät että seurakuntalaiset ovat voineet luottaa Pirkon täsmälliseen, rauhalliseen ja ammattitaitoiseen tapaan hoitaa suntion tärkeää työtehtävää.

Erityinen kiitos Pirkko Rahikaiselle kuuluu kaupungin keskeisimmällä paikalla sijaitsevan seurakuntatalomme Säämingin hoitamisesta. Talossa näkyy Pirkon käden jälki. Tilojen hyvä kunto, siisteys ja viihtyisyys tuottavat iloa kaikille vieraille ja juhlien järjestäjille nyt ja tulevaisuudessa.

Lämmin kiitos Pirkko arvokkaasta työstäsi ja jokaisesta vuodesta seurakunnan palveluksessa.

Kuvassa Pirkko Rahikainen (vas.) lähimpien työtovereiden sekä talousjohtaja Heli Muhosen (oik.) ja kiinteistöpäällikkö Sylvi Monosen (toinen oik.) kanssa aamukahvilla viimeisenä työpäivänä seurakunnan palveluksessa.

 

Fri Jun 15 11:05:00 EEST 2018