Uutislistaukseen

Raamattumaraton starttasi Enonkoskella

Enonkosken kappeliseurakunnan järjestämä raamattumaraton alkoi seurakuntatalossa17.4. klo 9.15. Tavoitteena on lukea Uusi testamentti yhdessä ääneen neljän päivän aikana, kolmen tunnin jaksoissa.

Keväisestä koleaksi muuttunut sää ei säikähdyttänyt enonkoskelaisia. Maratonin aloitukseen saapui yhteensä kymmenen lukijaa. Aamu alkoi lukuvuorojen sopimisella ja lukuvuoron pituuden määrittämisellä. Seurakuntatalon keittiöstä leijui kahvin tuoksu ja osallistujat toivat mukanaan toinen toistaan herkullisemman näköisiä lukueväitä.

Maraton käynnistyi Enonkosken aluekappalaisen, Pekka Auvisen pitämällä rukoushetkellä, jonka jälkeen ensimmäisen lukuvuoron otti yksi idean keksijöistä, Hannu Sihvonen. Hannun mukaan ajatus maratonista syntyi alun perin kappeliseurakunnan kirkkokahveilla. ”Raamaattumaraton oli ollut meillä mielessä jo pitkään. Raamattu on peruskirjamme. Sitä pitää pitää esillä ja sen lukemiseen tulee innostaa”.

Omaa lukuvuoroon odotteleva Raili Kokki iloitsi maratonin toteutumisesta: ”Raamattu on viisauden lähde, josta voimme ammentaa voimaa kaikissa elämän vaiheissa. Raamattu on Jumalan sanaa. Miksi emme lukisi!”.

Maratonin edetessä seurakuntatalolle saapui lisää lukijoita ja Sanan kuulijoita. Kahvi maistui ja monilla oli mukana oma Raamattu, josta saattoi seurata tekstiä. Samassa rakennuksessa kokoontunut perhekehokin piipahti kuuntelemassa, mitä salin puolella tapahtuu.

Raamattumaraton on Enonkoskella jaettu neljään etappiin. Muut lukupäivät ovat 18.4., 24.4. ja 25.4. klo 9-12. Maratonia on tulossa seuraamaan mm. yksi alakoululuokka opettajansa johdolla. Lukuvuoroja järjestyy kaikille halukkaille ja mukaan voi tulla myös vain kuuntelemaan.

Pekka Auvinen (vas.), Helena Liukko, Raili Kokki ja Hannu Sihvonen sopimassa ensimmäisitä lukuvuoroista.

Ensimmäisenä lukuvuorossa oli Hannu Sihvonen. Aluksi Hannu pyysi näyttämään kädellä, mikäli Sana ei kuulu.

Raili Kokki lukuvuorossa. Monilla osallistujilla oli mukana oma Raamattu, josta tekstiä pystyi seuraamaan.

Maratonin aikana oli lupa käydä nauttimassa pöydän antimista.

 

 

2018-04-17 12:47:00.0