Uutislistaukseen

Kerimäen kirkon korjaushankkeelle ei myönnetty rahankeräyslupaa

Savonlinnan seurakunta on hakenut poliisihallitukselta rahankeräyslupaa syyskuussa 2024. Rahankeräyslupa olisi mahdollistanut Kerimäen kirkon kattoremontin ja muiden tulevien korjaushankkeiden kustannusten kattamiseksi järjestetyn varainhankinnan. Poliisihallitus on tehnyt luvasta hylkäävän päätöksen 17.6. Päätöksessä todetaan, että keräysluvan käyttötarkoitus ei ole sellainen, johon Suomen ev.lut. kirkon seurakunta voisi saada keräyslupaa. Toukokuussa 2025 saadun alustavan päätösehdotuksen jälkeen seurakunnalla oli mahdollisuus tarkentaa keräyskohdetta ja esittää perusteluja luvan myöntämiselle, mutta ne eivät johtaneet luvan saamiseen. 

Kielteisen päätöksen myötä varainhankinnan suunnittelua ja toteutusta varten perustetun varainhankintatyöryhmän työ keskeytyy ja ryhmän roolia mietitään uudelleen tulevina kuukausina. 

Ilman keräyslupaa seurakunta ei voi järjestää suunniteltua kansalaiskeräystä tai myydä varainhankintatuotteita. Seurakunta voi kuitenkin edelleen ottaa vastaan kirkon korjaamiseen kohdistettuja lahjoituksia ja tapahtumatuottoja.

Kesän aikana Kerimäen kirkossa järjestetään kaksi konserttia, joiden tuotto lahjoitetaan osaksi tai kokonaan kirkon korjaukseen:
Sunnuntaina 29.6. klo 16 Kuorojen konsertti kirkon korjausten tukemiseksi
Lauantaina 9.8. klo 19 Juha Tapion konsertti, jonka tuotolla tuetaan kirkon korjaushanketta ja Kerimäen kappeliseurakunnan diakoniatyötä.

23.6.2025 14.21