Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Suositut yhteisöruokailut alkavat Savonlinnan seurakunnan kaikilla alueilla elo-syyskuun aikana. Kevätkaudella 2024 (tammi-toukokuu) yhteisöruokailussa kävi yhteensä yli 5400 vierasta. Yhteisöruokailussa lounaasta voi maksaa vapaaehtoisen maksun diakoniatyön hyväksi. Lounaan lisäksi yhteisöruokailut tarjoavat mahdollisuuden yhdessäoloon ja kohtaamisiin. Ruokailuissa on mukana seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia juttukaveriksi yksinäisille. Useilla alueilla perhekerhot kokoontuvat ennen ruokailua. Perhekerho on lasten ja aikuisten kohtaamispaikka, johon lapsi tulee yhdessä aikuisen kanssa.
Yhteisöruokailujen toteutuksessa on työntekijöiden lisäksi mukana iso joukko vapaaehtoisia. Pienempiä ja suurempia vastuutehtäviä on tarjolla sekä säännöllisesti käyville että satunnaisesti pistäytyville ja omien voimavarojen mukaisesti. Yhteisöruokailun toteuttamisessa pienikin apu on arvokas lahja yhteisen hetken hyväksi. Lisätietoa tehtävistä saa ruokailuissa mukana olevilta seurakunnan työntekijöiltä tai ottamalla yhteyttä oman alueen diakoniatyöntekijään. Yhteystiedot: www.savonlinnanseurakunta.fi/diakoniatyontekijatLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteisöruokailut syyskaudella 2024
19.8.2024 12.00