Uutislistaukseen

Piispa Seppo Häkkinen tutustui Huosion kirkkometsään tiistaina 16.8.

17.8.2022 08.01

Hiippakuntamme piispa Seppo Häkkinen tutustui Huosion Kirkkometsän maisemiin ja suojelualueeseen tiistaina 16.8. Mukana oli Savonlinnan seurakunnan Huosio-työryhmän jäseniä, luottamushenkilöitä, partiolippukunta Savon Saukkojen edustajia, Pyhien Polkujen väkeä, Huosiossa aktiivisesti toimivia vapaaehtoisia sekä kauniista kesäillasta nauttimaan saapuneita seurakuntalaisia.

Tilaisuuden aluksi Sari Kaunismäki ja Kimmo Kianto nostivat lipun salkoon. Sen jälkeen lähdettiin vaeltamaan harjumaisemiin Pyhien Polkujen Marita Liukun johdolla. Lyhyen vaelluksen jälkeen kokoonnuttiin nokipannukahveille ja nuotiomakkaroille leirimajan pihaan.

Huosio-työryhmän puheenjohtaja Tapani Hannonen kertoi työryhmän toiminnasta, Kimmo Kianto alueen vaiheista ja Savon Saukkojen puheenjohtaja Tapio Loikkanen partiolaisten toiminnasta kämpällä. Timo Auvinen Pyhän Olavin killasta toi terveisiä Turusta, minne Viestipyhiinvaelluksen viesti oli edellisenä sunnuntaina saapunut. 

Ilta päättyi kesäisiin lauluihin ja hartauteen Metsäkirkossa. Hartaudessa puhuivat kirkkoherra Sammeli Juntunen ja piispa Häkkinen. Kanttorina toimi Katariina Kokkonen.

Kuvat: Mikkelin Hiippakunta ja Savonlinnan seurakunta

 

Piispa Seppo Häkkisen puhe Huosion metsäkirkossa Kerimäellä Savonlinnassa 16.8.2022


”Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa.” Näin kuuluu kirkkovuoden tämän viikon otsikko. ”Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa.” Kuluvan viikon raamatuntekstit kehottavat hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti.

Mitä kehotus hoitaa uskollisesti Jumalan antamia lahjoja voisi merkitä tänä iltana, kun olemme kokoontuneet Huosion metsäkirkkoon? Mielessäni on erityisesti kaksi lahjaa, joiden uskollisesta hoitamisesta tahdon muistuttaa.

Ensinnä etsi ranteestasi tai kaulastasi valtimo tai laita kätesi rintasi päälle niin, että tunnet sydämen lyönnit.

Sydämesi syke kertoo siitä, että sinä elät. ”Höh, sehän on itsestään selvä ”, ehkä joku ajattelee. Mutta ei se ole. Ilman sydämen jatkuvaa toimintaa ei sinua olisi. Aikuisen sydän pumppaa noin viisi litraa verta minuutissa, 7200 litraa vuorokaudessa, tankkiautollisen verran. Sydämesi syke kertoo elämästä, veri kuljettaa solujen ja elimistön tarvitsemaa happea ja ravintoa. Sydämesi jokainen lyönti kertoo, että elät.

Sydämesi lyönnit kertovat siitä, että elämä on lahja. Elämä ei ole itsestäänselvyys. Et sinä ole olemassa sattumalta. Raamatussa Jobin kirjassa sanotaan: ”Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.” (Job 10:12).

Miten hoidat elämän lahjaa? Ihminen on ruumiin, sielun ja hengen kokonaisuus. Jaksamisen ja hyvinvoinnin vuoksi näitä kaikkia elämänalueita on tarpeen hoitaa jatkuvasti. Ihminen voi hyvin, kun ruumis, sielu ja henki voivat hyvin. Liikunta tekee hyvää koko ihmiselle. Siksi olen halunnut jo usean vuoden ajan kutsua ihmisiä liikkumaan ja seurakuntia mukaan Apostolin kyydillä -tilaisuuksiin. Liikkumattomuus on pahin kansantautimme. Kaikki liikunta tekee hyvää. Se on Jumalan antaman lahjan hoitamista.

Älä unohda, mistä sydämesi syke muistuttaa: elämä on lahja, se on ainutkertainen. Elämän lahjasta saa iloita. Jumalan lahjana elämään sisältyy aina myös armon näköala. Armo tarkoittaa sitä, ettei kenenkään tarvitse olla oman toivonsa tuottaja tai elämänsä merkityksen rakentaja. Se merkitsee, ettei sinun tarvitse ansaita olemassaoloasi työllä, perheellä, omaisuudella tai millään muullakaan, ei edes liikunnalla, vaikka se tekee hyvää ja siihen kutsun meitä kaikkia.

Olet arvokas ja tärkeä, et siksi, mitä olet tehnyt tai saavuttanut. Olet arvokas ja tärkeä siksi, että olet ihminen, jota Jumala rakastaa ja joka antoi sinulle elämän. Hänen huolenpitonsa on suojanasi.

Sydämesi syke muistuttaa vielä siitäkin, että sinut on kutsuttu iankaikkiseen elämään. Vanhan testamentin Saarnaaja sanoo: ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä.” (Saarn. 3:11a, vuoden 1933 suomennos). Me emme ole olemassa vain tätä ajallista elämää varten, vaan meidät on kutsuttu iankaikkiseen elämään. Se alkaa uskossa Jumalaan jo tässä ajassa ja tulee kerran täydelliseksi taivaassa.

Toiseksi katsele ympärilläsi olevaa luontoa. Psalmin 24 alussa sanotaan: ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat.” (Ps. 24:1). Nykyajan ihminen, varsinkin länsimainen ihminen, on unohtanut tämän perustotuuden. Ihminen on menettänyt tajun siitä, ettei luomakunta ole hänen omaansa, vaan se on ainoastaan hänellä lainassa. Nöyryys on kadonnut.

Ihmisen suhdetta luomakuntaan on perinteisesti tulkittu Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvauksella ihmisen luomisesta. Kahdessa eri kohdassa puhutaan ihmisen tehtävästä luomakunnassa. ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne” (1. Moos. 1:28). Hiukan myöhemmin sanotaan: ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15).

Erityisesti valistuksen perintönä ihmiskunta on tahtonut ottaa luonnon valtaansa, viljellyt sitä ja käyttänyt hyväkseen. Viime vuosikymmeninä olemme alkaneet ymmärtää ihmisen vastuun laajemmin. Viljelemisen sijasta on korostettu varjelemista ja hoitamista. Ihminen ei ole luomakunnan omistaja vaan vastuussa oleva tilanhoitaja.

Nyt olemme ilmastonmuutoksen edetessä jo siinä tilanteessa, että painopiste on siirrettävä varjelemisesta suojelemiseen ja mikäli mahdollista korjaamiseen, ennalleen palauttamiseen. Meillä ei ole enää vaihtoehtoja. Ihmiskunnan on pakko nöyrtyä sen tosiasian edessä, että ihminen ei ole luomakunnan omistaja eivätkä taloudelliset realiteetit ole kaikkein viimeisiä realiteetteja.

On paikkoja, joissa meille sanotaan: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhää maata.” Pyhää maata ei ollut ainoastaan Siinain maaperä vaan koko maa. ”Maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani” (3. Moos. 25:23). Ihmisen on nöyrryttävä tajua-maan oma paikkansa osana Jumalan luomaa maailmaa. Enää ei yksinkertaisesti ole varaa laiminlyödä luomakunnan hyvinvointia.

Ihminen on täällä Luojan vieraana, ei maan eikä sen antimien omistajana. Luomakunta on ihmisellä lainassa, se on meille viljeltäväksi ja varjeltavaksi annettu lahja. Meidän tehtävämme on hoitaa uskollisesti tätä Jumalan meille antamaa lahjaa.

Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Roosevelt vieraili presidenttiehdokkaana ollessaan kesken vaalikampanjaa tähtitornissa. Hän katseli kaukoputken läpi, kuunteli selostusta tähtitaivaasta ja sanoi viimein nöyrästi: ”Minusta alkoi tuntua siltä, että on täysin samantekevää, kuka valitaan Yhdysvaltain presidentiksi.” Jotain samanlaista moni meistä on kokenut luonnossa retkeillessään tai vaikkapa iltanuotion äärellä, kun tuli hiljaa hiipuu ja luonto ympärillä puhuu sanatonta kieltään.

Luonto ei ole Jumala, eikä se siksi ole palvonnan tai uskon kohde. Sen sijaan luonto välittää vahvasti viestiä Luojastaan. Ei ihme, että metsä tuntuu joskus kuin kirkolta, jossa ihmistä puhutellaan ja hiljennetään. Luonnon kauneus ja tarkoituksenmukaisuus, mutta yhtä hyvin sen suunnaton voima ja mahtavuus puhuvat Luojastaan.

Vastuullamme on hoitaa Jumalan luomakuntaa. Samalla saamme muistaa, ettei Luoja ole unohtanut meitä ihmisiä, vaan pitää meistä huolta. ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin sinä pidät hänestä huolen.” (Ps. 8:4–5).