Oopperajuhlamessu taas kahden vuoden tauon jälkeen Olavinlinnassa sunnuntaina 3.7.
Savonlinnan seurakunnan järjestämää Oopperajuhlamessua on vietetty Savonlinnassa Oopperajuhlien aikaan jo 60-luvulta asti. Koronapandemia katkaisi perinteen kahden vuoden ajaksi, mutta tänä kesänä päästään takaisin Olavinlinnaan.
Oopperajuhlamessu järjestettiin edellisen kerran heinäkuussa 2019, jolloin linnaan saapui 1400 messuvierasta.
Tänä vuonna Oopperajuhlamessussa toimii liturgina Rantasalmen kappeliseurakunnan seurakuntapastori Emiliana Skoog. Saarnaamaan saapuu Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.
Musiikki on tärkeässä roolissa Oopperajuhlamessussa. Messun musiikin on suunnitellut Savonlinnan seurakunnan johtava kanttori Minna Raassina. Musiikista vastaavat Raassinan johdolla seurakunnan yhdistyneet kuorot ja Savonlinnan Orkesteri. Oopperajuhlien solistivieraaksi saapuu baritoni Sampo Haapaniemi.
Oopperajuhlamessussa kerätään kolehti Kirkon Ulkomaanavulle avustustyöhön Ukrainassa.
Oopperajuhlamessu Olavinlinnassa su 3.7. klo 10
Liturgi Emiliana Skoog, saarna piispa Jari Jolkkonen.
Musiikissa Savonlinnan Orkesteri ja seurakunnan yhdistyneet kuorot
Musiikin suunnittelu ja johto johtava kanttori Minna Raassina
Messu tulkataan viittomakielelle B-katsomon edessä
Oopperajuhlamessu 2019
21.6.2022 10.54