Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntakeskus
Ilmainen kurssi 15-25 -vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Kurssi kokoontuu neljänä sunnuntaina ja kahtena iltana marras-maaliskuussa.
Savonlinnan seurakunta järjestää Nuisku-kurssin marras-maaliskuussa. Nuisku kehittää hyvien ihmissuhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen tarvittavia vuorovaikutustaitoja, esimerkiksi toisten kuuntelemista ja omien tunteiden, tarpeiden ja mielipiteiden ilmaisemista. Nuisku-kurssilla ihmissuhdetaitoja opiskellaan nuoren näkökulmasta. Nuiskussa opiskellaan taitoja, jotka auttavat tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Painopiste kurssilla on vuorovaikutustaitojen käytännön harjoittelemisessa.
Kurssi on ilmainen ja tarkoitettu n. 15-25-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille.
Kurssin laajuus on 28 oppituntia ja siitä voi saada esim. lukiossa kurssin (ainakin Savonlinnan Lyseo ja Taidelukio ovat luvanneet tästä kurssin). Jos joutuu olemaan pois joltain kerralta, niin aiheet käydään pikaisesti läpi poissaolleiden kanssa jollain muulla kerralla.
Kurssi kokoontuu neljänä sunnuntaina ja kahtena iltana.
Alustavat päivämäärät (voidaan vielä sopia ryhmän kanssa muutoksista):
su 27.11. klo 12-17
su 11.12. klo 12-17
su 15.1. klo 12-17
su 5.2. klo 12-17
to 23.2. klo 16-18
ke 29.3. klo 16-18
Ilmoittaudu 10.11. mennessä tästä linkistä
Kurssia vetävät koulutetut Nuiskuohjaajat ja nuorisotyönohjaajat Sari Kaunismäki 0447768019 ja Riikka Turunen 0447768017
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Savonlinnan tuomiokirkkoseurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä