Uutislistaukseen

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2020

Savonlinnan seurakunta on saanut neljän alijäämäisen vuoden jälkeen talousarvion plussan puolelle. Kirkkovaltuusto hyväksyi 10. joulukuuta kokouksessaan talousjohtaja Heli Muhosen esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion, jota työstettiin keväästä asti valtuutettujen talousseminaareissa.

Savonlinnan seurakunnan talousarviovuosi 2019 on 4. alijäämäinen tilivuosi. Kirkkohallitus edellyttää, että tulojen ja menojen on oltava tasapainossa kolmen vuoden suunnittelukauden tai perustellusta syystä tätä pidemmän, kuitenkin enintään viiden vuoden ajanjakson aikana. Seurakunta on jo saavuttanut merkittäviä säästöjä mm. henkilöstömenoissa sekä leikkaamalla toiminnan kuluja. Huhtikuussa ja elokuussa 2019 järjestetyissä valtuutettujen ja viranhaltijoiden yhteisissä talousseminaareissa haettiin erilaisia ratkaisuja talouden tasapainottamiseen ja yhdessä löydettyjen keinojen avulla tilikauden ylijäämäksi voitiin budjetoida 75 467, 64 euroa.

Vuoden 2020 talousarvio perustuu tarkkaan taloudenhoitoon sekä 0,1 prosenttiyksikön veronkorotukseen.  Lisäksi taloutta tasapainotetaan myymällä sähköyhtiön osakkeita. Toiminta jatkuu vuonna 2020 entisessä laajuudessaan.

Työ talouden tasapainottamiseksi jatkuu

”Tavoitteenamme on säilyttää palvelut nykyisellä tasolla koko laajan seurakuntamme alueella. Nyt budjetoidusta positiivisesta tuloksesta huolimatta on selvää, että alueemme epäsuotuisan väestökehityksen vuoksi seurakuntamme päättäjien on vuoden 2020 aikana tehtävä toimintaa, henkilöstöä ja kiinteistöjä koskevia linjauksia, jotta seurakuntamme talous pysyy edelleen kunnossa. Seurakunnan strategiatyöryhmä on jo aloittanut työnsä ja kiinteistöstrategiatyöryhmä aloittaa ensi vuoden alussa”, kommentoi kirkkoherra Sammeli Juntunen.

2019-12-10 19:54:00.0