Uutislistaukseen

Konevitsa-kvartetti konsertoi tuomiokirkossa

Pietarilainen Konevitsa-kvartetti tulee jälleen konserttikiertueelle Suomeen maalis-huhtikuussa 2019. Kvartetti esiintyy Savonlinnan tuomiokirkossa lauantaina 13.4. klo 19. Ohjelma 12 euroa. Konserttien tuotto menee Laatokalla sijaitsevan Konevitsan luostarin jälleenrakentamiseen. 

Konsertin monipuolinen ohjelma on oivallinen läpileikkaus Venäjän mieskamarikuorojen rikkaasta ohjelmistoperinteestä. Konevitsa-kvartetin ohjelmiston keskeinen osa on venäläinen kirkkomusiikki muinaisista luostarisävelmistä nykysäveltäjien teoksiin. Vanhinta kirkkomusiikkia lauletaan yksiäänisesti, uudemman ajan laulut on sovitettu  2-3 äänelle. Nykyiset neliääniset sovitukset ovat kuoron jäsenet tehneet itse. 

Kirkkomusiikin lisäksi konserttien ohjelmassa on venäläistä kansan- ja sotilasmusiikkia. Marssit ovat keisarillisen ajan lauluja, jotka neuvostoaikana katosivat täysin. Ohjelmaan kuuluu myös venäläisiin runoihin perustuvia ja tunnettujen venäläisten säveltäjien sovittamia mieskuorolauluja. 

Konevitsa-kvartetin laulajat hallitsevat erinomaisesti perinteisen venäläisen laulutradition ja osalla jäsenistä on myös klassisen laulajan solistikoulutus. Kvartetti on pieni kamarikuoro, joka etsii jatkuvasti täydellistä harmoniaa. 

Konevitsa-kvartetti on vuosien varrella osallistunut lukuisiin merkittäviin festivaaleihin Venäjällä, Englannissa, USA:ssa, Italiassa, Irlannissa ja Skandinaviassa. Viimeisten vuosien aikana he ovat tulleet tunnetuksi myös Japanissa, Kiinassa ja Ranskassa. Maailman musiikkikriitikot ja -lehdistö kiittelevät kvartetin laulun korkeaa taiteellista tasoa. 

Kvartetti perustettiin vuonna 1992, kun Pietarin konservatorion neljä nuorta muusikkoa ryhtyi kesäisin laulamaan Konevitsan luostarin kirkossa.  Konserttien tuotto menee Laatokalla sijaitsevan Konevitsan luostarin jälleenrakentamiseen. 

Kvartetti on konsertoinut Suomessa  paljon, ja he ovat saaneet  vuosien varrella täällä lukuisia taivaallisen kuoromusiikin ystäviä. 

2019-04-05 08:20:00.0