Uutislistaukseen

Lasten ja aikuisten eroryhmä alkaa 31.10. Ilmoittaudu mukaan nyt.

Ero on yksi elämän suurimmista kriiseistä sekä aikuiselle että lapselle. Käsittelemättä jääneen eron vaikutukset voivat ulottua jopa vuosikymmenten päähän. Erosta voi kuitenkin selvitä ja hyvin hoidetun eroprosessin jälkeen ihminen on valmiimpi kohtaamaan elämässä väistämättä eteen tulevia muita kriisejä.
eroryhmä_M.jpg

Eron kokeneelle on erittäin tärkeää, että erosta pääsee puhumaan avoimesti ja turvallisessa ilmapiirissä. Aikuisten lisäksi myös eroperheen lapset tarvitsevat tukea ja apua eron herättämien ajatusten ja tunteiden kohtaamisessa.

Savonlinnan perheasiain neuvottelukeskus ja Sosterin Perhepalvelukeskus käynnistävät yhteistyössä aikuisille ja ala-asteikäisille lapsille tarkoitetun eroryhmän.

Aikuiset kokoontuvat omassa ryhmässään ja lapset omassaan samanaikaisesti. Aikuisten ryhmässä eroa työstetään eri teemojen kautta. Lasten ryhmässä eroa käsitellään lasten ehdoilla, kuvia ja tarinoita apuna käyttäen.  Sekä lapset että aikuiset pääsevät ryhmässä kokemaan vertaistuen voimauttavan vaikutuksen: ryhmässä ollaan yhdessä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa.

Eroryhmä on tarkoitettu niille, joiden ero on jo tapahtunut. Ryhmän aiheet eivät sovellu eroa vasta harkitseville. Ryhmään voi tulla perheestä myös vain aikuinen tai lapsi. Aikuisten ryhmään ovat tervetulleita myös ne eronneet, joilla ei ole ala-asteikäisiä lapsia. Ryhmään ei oteta uusia jäseniä enää tapaamisten alettua.

Lasten ja aikuisten eroryhmä on osa valtakunnallista LAPE-ohjelmaa, jossa yhteen sovitettuja, oikea-aikaisia ja tarpeenmukaisia palveluita kehitetään lapsi- ja perhelähtöisesti.

Ilmoittautumisaika Lasten ja aikuisten eroryhmään päättyy 13.10.2017

Ryhmä kokoontuu yhteensä yhdeksän kertaa. Tapaamispäiviä ovat 31.10., 7.11., 14.11., 21.11., 28.11., 5.12., 12.12., 19.12., ja 2.1.

Tiedustelut lasten ryhmästä: sairaanhoitaja Sirpa Kettunen p. 044 417 2845, sirpa.kettunen@sosteri.fi

Tiedustelut aikuisten ryhmästä sekä molempiin ryhmiin ilmoittautuminen ma-pe klo 11-12: Savonlinnan perheasiain neuvottelukeskus p. 044 776 8032 

2017-09-28 08:30:01.0