Rantasalmen kappeliseurakunta - ennen ja nyt

Avain Rantasalmen kappeliseurakuntaan

Yleistä toimitiloista

Katso lisätietoja kirkosta ja muista kappeliseurakunnan tiloista Savonlinnan seurakunnan Kirkot ja tilat -sivustolta.

 

Kappeliseurakunnan toiminnan sydän on kaunis Rantasalmen kirkko, jonka löydät kirkonkylän keskeltä. Kirkko on seudun korkeimpia tiilikirkkoja. Salamanpolttama rakennus rakennettiin uudelleen 1980-luvun puolivälin jälkeen. 

Avaraksi ja moderniksi suunniteltu kirkko nimeltä "Turvapaikka" tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet Kristuksen ja toisten ihmisten kohtaamiseen sanan, ehtoollisen, musiikin ja yhteisen kokoontumisen kautta. Kirkossa järjestetään jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi konsertteja, seurakuntailtoja ja muita hengellisiä tilaisuuksia. Kirkkotori-kahviota voi vuokrata perhetilaisuuksiin sekä yhdistyksen tai suvun tapaamisiin. 

Rantasalmen kappeliseurakuntaan kuuluu myös seurakuntakeskus kappelisaleineen nimeltä Kirkkorinne, joka toimii toimistotiloina, kappelina, lasten ja varhaisnuorten kerhotiloina ja muun toiminnan kokoontumispaikkana (esim. päivällä kokoontuva Sananjalka). Kirkkorinnettä voi varata erilaisiin tilaisuuksiin Savonlinnan seurakunnasta.

Seurakuntaelämään on Rantasalmella kuulunut myös 1900-luvun puolivälistä lähtien kesätoiminta luonnonkauniin Kaarnetsaaren leirikeskuksessa ja vuonna 2004 valmistuneessa Valon kappelissa.

Monen nykyisen ja entisen paikkakuntalaisen lapsuuden ja nuoruuden kesiin kuuluivat partioleirit, lasten- ja varhaisnuorten leirit tai rippikoulu Kaarnetsaaressa. Savonlinnan seurakunnan omistama leirikeskus on vuokrattu 2016 matkailukäyttöön Järvisydän Oy:lle viideksi vuodeksi.

Kirkonmäellä sijaitsee lisäksi Rantasalmen sankarihautausmaa ja sen kupeessa yksi seudun kauneimmista ja suurimmista hautausmaista. Sankarihautausmaalla on mm. Petäjäsaaren muistomerkki vuoden 1940 raskaiden taistelujen muistoksi.

Tervetuloa tutustumaan kappeliseurakunnan toimintatiloihin yksin, kaksin tai ryhmien kanssa. Kesäaukioloaikoina kesäoppaamme tarjoavat erinomaiset esittelyt kirkkotiloista.

Rantasalmen kirkon ja Kirkkorinteen tilojen varaamiseksi toimituksia ja muita tilaisuuksia varten käänny Savonlinnan seurakunnan kirkkoherranviraston puoleen aukioloaikoina tai sähköpostitse: savonlinnan.kirkkoherranvirasto(at)evl.fi

 

Risteysmessu 27.12.2015 Rantasalmen kirkossa Kuva Sampo Luukkainen

 

Rantasalmen kirkko
Kuva FotoArska